Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Etelä-Korea: Pohjois-Korean ydinkoe silkkaa itsetuhoisuutta

Pohjois-Korea kokeili sukellusveneestä laukaistavaa ohjusta aiemmin.

Etelä-Korean presidentti on tuominnut naapurimaa Pohjois-Korean epäillyn ydinkokeen itsetuhoisena ja provokatiivisena.

Ydinkoe tulee kasvattamaan entisestään juopaa kansainvälisen yhteisön ja Pohjois-Korean välillä, Etelä-Korean presidentti Park Geun-hye sanoi lausunnossaan. Hän varoitti Pohjois-Korean vain lisäävän eristäytyneisyyttään ja maata kohtaan asetettuja pakotteita.

Kyseessä on Parkin mukaan “vakava haaste” koko kansainväliselle yhteisölle.

Etelä-Korean armeija arvioi Pohjois-Korean tehneen tähänastisista voimakkaimman ydinkokeensa. Pohjois-Koreassa tapahtuneen räjähdyksen voimakkuus oli Etelä-Korean armeijan arvion mukaan noin 10 kilotonnia.

Kyseessä olisi Pohjois-Korean viides ydinkoe.

Ydinkokeen mahdollisuudesta raportoitiin, kun läheltä Pohjois-Korean Pyunggye-ri -ydintestialuetta mitattiin maanjäristys, joka oli voimakkuudeltaan 5,3.

Myös muun muassa Yhdysvaltain geologinen tutkimuskeskus tiedotti, että Pohjois-Koreassa on mahdollisesti tapahtunut räjähdys lähellä maan ydintestipaikkaa. Japanin meteorologisen laitoksen mukaan Pohjois-Koreassa mitatusta järistyksestä saatu seismologinen data vaikuttaa erilaiselta kuin normaalissa luonnollisessa maanjäristyksessä.

Lisää aiheesta

Teoriaa ydinkokeesta tukee osaltaan sekin, että Pohjois-Korea juhlii tänään perustamisensa vuosipäivää.

Pohjois-Koreaa vastaan on asetettu viisi kertaa YK-pakotteita ydintestien takia. Ensimmäisen ydintestinsä maa teki vuonna 2006. Aiemmin kokeista voimakkaimpana on pidetty helmikuussa 2013 tehtyä testiä, jonka voimakkuudeksi on arvioitu 6–9 kilotonnia.

Pohjois-Korea kertoi hetki sitten BBC:n mukaan tehneensä viidennen ydinkokeensa.

STT-AFP 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE