Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Etelä-Korea: Sotilas loikkasi maailman miinoitetuimman alueen läpi – haavoittui Pohjois-Korean puolelta ammutusta luodista

Pohjois- ja Etelä-Korean rajan demilitarisoitu alue.

Pohjoiskorealainen sotilas on loikannut Etelä-Koreaan maiden välisen demilitarisoidun vyöhykkeen kautta, Etelä-Korean armeija kertoo uutistoimisto Yonhapille. Maiden välistä raja-aluetta on kutsuttu maailman miinoitetuimmaksi alueeksi.

Etelä-Korean armeijan mukaan loikkaus tapahtui maanantaina turistikohteenakin tunnetulla Panmunjomin alueella. Alue on ainoa kohta, jossa Koreoiden sotilaat vartioivat rajaa vain metrien päässä toisistaan.

Sotilas haavoittui paon aikana, sillä häntä ammuttiin Pohjois-Korean puolelta. Sotilas on kuljetettu sairaalaan Etelä-Koreassa. Hänen terveydentilastaan ei ole tietoa.

Raskaasti vartioidun vyöhykkeen läpi Etelä-Koreaan on tänä vuonna livahtanut ainakin kaksi muuta Pohjois-Korean sotilasta. Molemmat heistä ylittivät rajan kesäkuussa. Loikkaukset ovat kuitenkin harvinaisia paikalla, jolle turistit päästetään katsomaan maiden välistä rajaa.

Vuosikymmenien saatossa kymmenet pohjoiskorealaiset sotilaat ovat loikanneet etelään demilitarisoidun vyöhykkeen kautta. Vyöhyke ulottuu kahden kilometrin levyiselle alueelle kummallakin puolella rajaa.

Loikkaajien määrä näyttäisi laskevan.

Etelä-Korean mukaan tänä vuonna 881 pohjoiskorealaista oli selvittänyt tiensä Etelä-Koreaan syyskuun loppuun mennessä.

Lisää aiheesta

Määrä näyttäisikin tänä vuonna laskevan aiemmista vuosista. Viime vuosina loikkareiden määrä on vaihdellut puolentoistatuhannen ja kahdentuhannen välillä.

Kaiken kaikkiaan yli 30 000 pohjoiskorealaista siviiliä on jättänyt kotimaansa. Harva kuitenkaan ylittää Koreoiden välisen rajan, sillä se on täynnä miinoja ja piikkilankaa. Useimmat pakenevat naapurimaahan Kiinaan, jonka raja-alue on löyhemmin varustettu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE