Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Etelä-Korean tuore presidentti haluaa edistää rauhaa – valmis vierailemaan jopa Pohjois-Koreassa

Etelä-Korean tuore presidentti Moon Jae-in vilkuttaa kannattajilleen 10. toukokuuta Soulissa.

Etelä-Korean presidentinvaalit voittanut demokraattipuolueen Moon Jae-in vannoi virkavalansa varhain keskiviikkona Suomen aikaa.

Tuore presidentti ilmaisi pian virkavalansa vannomisen jälkeen olevansa valmis vierailemaan Pohjois-Koreassa rauhan edistämiseksi.

– Jos on tarve, lennän heti Washingtoniin. Menen myös Pekingiin, Tokioon ja oikeissa olosuhteissa jopa Pjongjangiin, Moon sanoi.

Etelä-Korean vaalikomissio vahvisti, että Moon voitti tiistaina käydyt presidentinvaalit. Moon sai 41,1 prosentin äänisaaliin. Hänen kovin haastajansa, konservatiivien Hong Joon-pyo, sai äänistä noin 24 prosenttia.

Moon valittiin presidentiksi virkasyytteeseen asetetun Park Geun-hyen tilalle. Erotettua Parkia syytetään lahjuksista, vallan väärinkäytöstä ja salaisten tietojen vuotamisesta korruptioskandaalissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE