Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Etelä-Koreassa valitaan uusi presidentti – Korruptioskandaali nostaa äänestysaktiivisuutta?

Presidentinvaalien ennakkosuosikki Moon Jae-In (vasemmalla) vaimonsa Kim Jeong-Sookin kanssa Soulissa äänestyspäivänä.

Etelä-Koreassa äänestetään tänään uudesta presidentistä. Äänestyspaikat aukesivat paikallista aikaa aamukuudelta eli puoliltaöin tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Vaalissa valitaan seuraaja virkasyytteeseen asetetun Park Geun-hyen tilalle. Erotettua Parkia syytetään lahjuksista, vallan väärinkäytöstä ja salaisten tietojen vuotamisesta korruptioskandaalissa.

Ennakkosuosikki uudeksi presidentiksi on demokraattipuolueen Moon Jae-in, jolle on ennustettu 38 prosentin osuutta äänistä.

Äänestysaktiivisuuden on ennakoitu olevan ennätyksellisen korkea, sillä korruptioskandaali on herättänyt voimakkaita tunteita Etelä-Koreassa. Maassa järjestettiin lukuisia suuria mielenosoituksia, joissa vaadittiin Parkin eroa. Myös Parkin kannattajat järjestivät tukimielenosoituksia.

Ennakkosuosikki uudeksi presidentiksi on demokraattipuolueen Moon Jae-in.

Etelä-Korean presidentinvaaleissa on vain yksi kierros.

Äänestyspaikat sulkeutuvat iltakahdeksalta paikallista aikaa eli kahdelta iltapäivällä Suomen aikaa, kertoo BBC.

Lisää aiheesta

Erotettua Parkia vastaan nostettiin syytteet viime kuussa. Hänen epäillään juonitelleen yhdessä ystävänsä Choi Soon-silin kanssa painostaakseen korealaisia suuryrityksiä tekemään miljoonien eurojen lahjoituksia kahdelle Choin hallitsemalle säätiölle.

Naiskaksikon epäillään ottaneen vastaan kymmenien miljoonien eurojen edestä lahjuksia useilla eri aloilla toimivalta jättiyhtiö Samsungilta. Samsung on vakuuttanut, että lahjoitukset oli tarkoitettu hyväntekeväisyyteen.

Jos Park tuomitaan, voi hän saada kymmenen vuoden tai elinkautisen vankeustuomion. Nyt valittavalla uudella presidentillä on valtuudet armahtaa hänet.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE