Tiede ja teknologia
2.12.2021 12:02 ・ Päivitetty: 2.12.2021 12:02
Eteläafrikkalaiselta asiantuntijalta uutta tietoa omikron-muunnoksesta – ”Uskomme, että tapausten määrä kasvaa eksponentiaalisesti maan kaikilla alueilla”
Muiden koronavirusmuunnosten aiheuttamat tartunnat eivät välttämättä suojaa omikronmuunnostartunnalta, kertoi Etelä-Afrikan tartuntatautien kansallisen tutkimuslaitoksen NICD:n asiantuntija Anne von Gottberg torstaina. Tämän hetken tietojen mukaan rokottautuminen kuitenkin suojaa vakavalta tautimuodolta.
Von Gottberg kertoi, että alustavissa tutkimuksissa on havaittu ihmisten saaneen tartuntoja uudelleen. Trendi on hänen mukaansa havaittavissa myös malleissa, jotka vertaavat tapausten määrää koko väestöön.
- Uskomme, että tapausten määrä kasvaa eksponentiaalisesti maan kaikilla alueilla. Uskomme kuitenkin myös, että rokotteet suojaavat vakavalta sairastumiselta, hän kertoi lehdistötilaisuudessa.
Uutta muunnosta on havaittu eri mantereilla ainakin parissakymmenessä maassa. Alun perin muunnoksesta raportoitiin eteläisessä Afrikassa, minkä vuoksi monet maat ilmoittivat matkustusrajoituksista alueelta tuleville. Maailman terveysjärjestö WHO on kuitenkin kannustanut harkitsemaan rajoituksia uudelleen, sillä muunnoksen alkuperäinen lähde ole vielä selvillä.
Toimet taas kiristymässä
Viimeisimpänä omikronmuunnoshavainnoista ovat raportoineet Intia ja Yhdysvallat. Kummassakin maassa aiotaan myös kiristää matkustajille asetettuja vaatimuksia testaamisen suhteen.
Ruotsissa hallitus on kertonut harkitsevansa pian uusien koronarajoitusten käyttöön ottamista.
- Meillä on nyt Ruotsissa hyvä tilanne aiempaan verrattuna. Mutta näemme, että kehitystä on nyt hidastettava, jotta tartunnat eivät lähde nousemaan jyrkästi, sanoi osastopäällikkö Tegmark Wisell Ruotsin kansanterveysvirastosta.
Wisell kuitenkin korosti, että käyttöönotettavien rajoitusten on oltava oikeasuhteisia eikä liian tiukkoja.
Ruotsissa otettiin keskiviikkona käyttöön myös koronapassit. Todistusta otetuista rokotuksista vaaditaan nyt sisätiloissa järjestetyissä yli sadan ihmisen kokoontumisissa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.