Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Etelään hiihtokelit – vähiten lunta Lappiin

Eteläisimpään Suomeen voi keskiviikkoon mennessä kertyä noin kymmenen sentin lumipeite, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Lunta sataa muuallakin maassa, mutta vähemmän.

– Lumi on sellaista mukavaa pakkaslunta. Eteläisimmässä Suomessa pääsee pian jo hiihtämään, kertoo päivystävä meteorologi Jouko Korhonen.

Lumisin alue sijaitsee suunnilleen linjan Turku–Lahti–Savonlinna eteläpuolella. Vähiten lunta sataa lähipäivinä Lapissa.
Rannikon runsaan lumentulon taustalla on se, että meri on vielä varsin lämmin.

Pakkasta on suurimmassa osassa maata neljästä kymmeneen astetta. Lapissa lämpötila on enimmäkseen seitsemän ja viidentoista asteen välillä, mutta voi laskea parikymmentäkin astetta pakkasen puolelle.

Etelä- ja Keski-Suomeen on luvassa melko kovaa tuulta. Sen vuoksi pakkanen tuntuu kylmemmältä eli suunnilleen samanlaiselta kuin kymmenen asteen pakkanen tyynellä säällä.

– Hyytävän oloinen tuuli vallitsee, sanoo Korhonen.

Sen sijaan Lapissa vallitsee korkeapaine ja tuuli on vähäistä.

Pitkän ajan keskiarvoihin verrattuna lähipäivien sää on kymmenkunta astetta tavallista kylmempää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE