Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Etiopiassa äänestetään – erityislähettiläs Pekka Haavisto joutui vaalien alla arvostelun kohteeksi

LEHTIKUVA / AFP Marco Longari
Vaaliviranomaiset kantavat vaalimateriaalia äänestyspaikalle Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa.

Afrikan toiseksi väkirikkaimmassa maassa Etiopiassa on alkanut äänestys kahteen kertaan lykätyissä parlamenttivaaleissa.

Voittajasuosikki on maan pääministerin ja rauhannobelistin Abiy Ahmedin puolue. Kyseessä on ensimmäinen todellinen testi vuonna 2018 valtaan nousseen pääministerin suosiolle.

Vaaleja varjostaa Etiopian pohjoisosassa Tigrayn alueella käyty sota ja sitä seurannut nälänhätä. Parlamenttivaalien uskottavuutta nakertaa myös se, ettei äänestyksen järjestäminen onnistunut vielä tässä vaiheessa noin viidesosassa Etiopian äänestysalueita. Näillä alueilla vaalit on tarkoitus pitää syyskuussa.

Ääntenlasku alkaa Etiopiassa heti äänestyksen päätyttyä, mutta tuloksia ei odoteta päiväkausiin. Tigrayn alueella vaalien järjestämisestä ei ole vielä tietoa.

Etiopian ulkoministeriö haukkui vaalien alla Suomen ulkoministerin Pekka Haaviston (vihr.), joka on toiminut EU:n Etiopia-erityislähettiläänä. Syynä olivat julkisuuteen tihkuneet tiedot, joiden mukaan Haavisto olisi esittänyt EU:n parlamentille kriittisiä kommentteja Etiopian toimista Tigrayssa.

Uutistoimisto AP:n mukaan Haavisto oli kertonut Etiopian johdon todenneen, että he haluavat “pyyhkäistä tigraylaiset pois sadaksi vuodeksi”.

Etiopian mukaan sillä on tämän jälkeen vaikeuksia hyväksyä Haavistoa uskottavaksi välittäjäksi EU:n suuntaan. Haavisto ei ole toistaiseksi kommentoinut väitteitä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE