Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Etla löi kovat työllisyysrätingit pöytään: “Tarve on siis samansuuruisille toimenpiteille kuin edellisen hallituksen aikana”

Useiden puolueiden tavoittelemaa 75 prosentin työllisyysastetta ei saavuteta tällä vaalikaudella ilman isoja uudistuksia työmarkkinoiden rakenteisiin, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Työn tarjontaa lisäävistä rakenneuudistuksista Etla nostaa esiin muun muassa kotihoidon tuen keston lyhentämisen ja eläkeputken ehtojen kiristämisen. Lisäksi kannustinloukkuja voisi Etlan mukaan purkaa asumistuen enimmäismäärää leikkaamalla ja työttömyysturvan suojaosan nostolla nykyisestä 300 eurosta 600 euroon.

Etlan toimitusjohtajan Aki Kangasharjun ja tutkimusjohtaja Antti Kauhasen kirjoittamassa muistiossa kehutaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) porvarihallituksen työllisyyspolitiikkaa, muun muassa vuonna 2016 solmittua kilpailukykysopimusta.

Etlan arvion mukaan Sipilän hallitus sai omilla toimillaan aikaan noin 45 000 työpaikkaa viime vaalikauden aikana. Kaikkiaan työllisten määrä kasvoi viime vaalikaudella hieman yli sadallatuhannella.

“Seuraavan palkkakierroksen on tuettava kilpailukykyä”

Etlan mukaan 75 prosentin tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan noin 40 000 työpaikkaa sen lisäksi, mitä on ennusteiden mukaan muutenkin syntymässä.

– Tarve on siis samansuuruisille toimenpiteille kuin edellisen hallituksen aikana, muistiossa arvioidaan.

Etla haluaa myös parantaa suomalaisen työn hintakilpailukykyä kilpailijamaihin verrattuna. Käytännössä se voisi tarkoittaa esimerkiksi maltillisia palkankorotuksia tulevalla liittokierroksella.

– Kilpailukyvystä huolehtiminen jää pitkälti työmarkkinajärjestöjen harteille: seuraavan palkkaneuvottelukierroksen on tuettava kilpailukykyä, Kangasharju ja Kauhanen kirjoittavat.

Etlan ennusteen mukaan työllisyysaste kohoaa tämän vaalikauden aikana eli vuoteen 2023 mennessä 73,8 prosenttiin ilman uusia työllisyyttä parantavia toimia. Nyt työllisyysasteen trendi on 72,6 prosenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE