Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Etla: “Suomen kustannuskilpailukyky on selvästi parantunut kiky-sopimuksen ansiosta”

Kilpailukykysopimus ja hallituksen työn tarjontaa lisäävät uudistukset selittävät noin puolet työpaikkojen lisäyksestä hallituskauden aikana, ilmenee Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan raportista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Havaitsimme, että Suomen kustannuskilpailukyky on selvästi parantunut kiky-sopimuksen ansiosta. Tämän lisäksi on toteutettu rakenteellisia uudistuksia, jotka ovat lisänneet työn tarjontaa, kertoo Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä tiedotteessa.

Raportin mukaan työllisyysaste on mahdollista nostaa 75 prosenttiin tulevalla uudella hallituskaudella, mikä mahdollistaisi kahden prosentin talouskasvun jatkumisen. Tämä vaatii kuitenkin lisää rakenneuudistuksia.

– Uudella kikyn tapaisella kustannustason alentamisella tuskin kuitenkaan voidaan lisätä työllisyyttä jatkossa, joten työn tarjontaa lisääviä ja tuottavuutta vahvistavia uudistuksia on syytä jatkaa. Sitä suuremmalla syyllä, kun kansainvälinen ympäristö lähivuosina tuskin on kasvulle yhtä suotuisa kuin viime vuosina, Vihriälä arvioi.

Etlan raportti käy läpi Suomen tuotannon ja työllisyyden heikkoa kehitystä vuosina 2009–2015 sekä nopeata kasvukäännettä vuonna 2015. Työpaikkojen määrä lisääntyi aluksi hitaasti, mutta kiihtyi vuonna 2017.

Tuotannon ja työllisyyden kasvu on ollut laaja-alaista: se on ulottunut monille toimialoille ja laajasti koko maahan. Vienti ja investoinnit ovat kohentuneet viime vuosina nopeasti.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen työllisyystavoite on 72 prosenttia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että työllisyystavoitteen saavuttaminen on toteutumassa.

Lisää aiheesta

Kilpailukykysopimus ja muut uudistukset eivät raportin mukaan selitä kaikkea talouden noususta, vaan taustalla on raportin mukaan useita samanaikaisia seikkoja. Vientimarkkinoiden veto on auttanut, mutta ei riitä selittämään Suomen kasvun nopeutumista suhteessa vertailumaihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE