Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Etla: Suomi ajautuu taantumaan – Kangasharju: “Korjausliike tarvitaan, tai rankempi säästäminen joudutaan aloittamaan myöhemmin pakon edessä”

iStock

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ennustaa Suomen kokonaistuotannon kasvavan tänä vuonna 2 prosenttia. Nettoviennin vaikutus kasvuun on tänä vuonna negatiivinen. Ensi vuonna bkt:n kasvu jää nollaan ja vuonna 2024 kasvua kertyy 1,7 prosenttia.

Demokraatti

Demokraatti

“Palveluiden kulutuksen elpyminen nostaa kasvulukua vielä tänä vuonna, mutta ensi vuonna Suomen bkt:n kasvu jää nollaan. Näin ollen ennustamme, että Suomikin ajautuu lievään taantumaan kuluvan vuoden lopussa”, toteaa Etlan tutkimusjohtaja Tero Kuusi tiedotteessa.

Tavaraviennin kasvu pysähtyy tänä vuonna. Kansainvälisen vientikysynnän hidastuva kasvu, Venäjän viennin väheneminen ja metsäyhtiö UPM:n pitkä lakko leikkaavat kasvua. Koko viennin määrä kasvaa Etlan ennusteen mukaan tänä vuonna vajaan prosentin ja ensi vuonna 4,6 prosenttia. Metsäteollisuuden vienti heikkenee lakon takia tuntuvasti tänä vuonna.

Rakentaminen kasvaa vielä tänä vuonna ja sen myötä myös investoinnit noin 3 prosenttia. Ensi vuonna investointien kasvu hidastuu. Yksityinen kulutus kasvaa vielä tänä vuonna yli 2 prosenttia, mutta ensi vuodelle Etla ennakoi yksityiseen kulutukseen enää nollakasvua.

ETLA KERTOO tiedotteessa ennustavansa kuluttajahintojen nousevan tänä vuonna 6,8 prosenttia. Inflaatiota kiihdyttävät ennen kaikkea asumisen ja liikenteen sekä elintarvikkeiden hintojen kallistuminen.

Suomen kuluttajahinnat nousevat tänä vuonna nopeimmin vuosikymmeniin.

Ensi vuonna hintojen nousu hidastuu, mutta inflaatio pysyy edelleen korkeana, liki neljässä prosentissa. Vuonna 2024 hinnat kohoavat keskimäärin 1,6 prosenttia, ennustaa Etla.

Työllisten määrän ennustetaan kasvavan tänä vuonna noin 38 000 henkilöllä. Työvoiman kasvu yllätti viime vuonna positiivisesti, mutta tänä vuonna kasvu hidastuu. Työttömyysaste laskee 6,7 prosenttiin ja työllisyysasteen ennustetaan nousevan tänä vuonna keskimäärin 73,7 prosenttiin.

Osaavan työvoiman saatavuus ja työvoimapula ovat muodostuneet odotettua suuremmaksi työllisyyden kasvun esteeksi. Ensi vuonna työllisyys kasvaa enää vähän, kun taloustilanne heikkenee uudelleen.

Työllisyys on noussut viime vuosina, mutta elintason nousu on pysähtynyt ja julkinen velka kaksinkertaistunut jokaista suomalaista kohti laskettuna. Etlan mukaan finanssipolitiikan rakenteellinen korjaus on jäämässä seuraavan hallituksen tehtäväksi.

“Ennustamme syksyyn ja talveen lievää taantumaa, mikä ei edellytä enää kysyntäelvytystä näissä inflaatio-oloissa. Valtion ensi vuoden budjetissa kuitenkin luvataan laaja-alaista tukea ilman uusia säästökohteita, joten budjetista muodostuu jälleen elvyttävä ja kotikutoista inflaatiota vahvistava. Lisävelkaa otetaan, eikä lisäpanostusten vastapainoksi tehdä yhtään priorisointia tai leikkausta”, Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju sanoo.

KANGASHARJU PENÄÄ Etlan tiedotteessa, missä on Suomen pidemmän aikavälin visio. Hänen mukaansa tarvitsemme nyt pidemmälle ajalle näkymän velkaantumisen lopettamiseksi ja se edellyttää visiota Suomen talouspolitiikasta. Suomesta puuttuu ennen muuta kannustimia kasvuun, panostuksia osaamiseen ja maahanmuuttoon.

“Korjausliike tarvitaan, tai rankempi säästäminen joudutaan aloittamaan sitten myöhemmin pakon edessä”, hän sanoo.

Maailmantalous kasvaa tänä vuonna kolmen prosentin vauhtia ja ensi vuonna 2,5 prosentin vauhtia. Talouskasvua hidastavat kuitenkin Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen välilliset seuraukset, kiristyvä rahapolitiikka sekä Kiinan talouden ongelmat.

Useissa kehittyneissä maissa suhdannekuva on samankaltainen: alkuvuosi on ollut kohtalaisen hyvä, mutta loppuvuodeksi odotetaan selvästi heikompaa kehitystä. Yhdysvalloissa kasvua on tänä vuonna 2,5 prosenttia ja Kiinassa 3 prosenttia. Kiinan elpymistä hidastavat koronan sulkutoimenpiteet.

Euromaissa taantuman todennäköisyys on korkea ensi vuoden alussa. Etla ennustaa euroalueen talouksien kasvavan 2,6 prosenttia tänä vuonna ja 0,8 prosenttia ensi vuonna. Epävarmuus jatkuu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE