Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ettehän te oikeasti mene tähän halpaan?” – alkoholilaki kuumentaa, valiokunnan varapuheenjohtaja uhkaa veronkorotuksilla jostain muualta

Hannakaisa Heikkinen on sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja.
Tautalla on muun muassa se, että hallituspuolueista kokoomus ja siniset ovat sanoneet, että alkoholiveroon kaavailtu 100 miljoonan euron kiristys perutaan, mikäli kaupassa myytävän alkoholin prosentti ei nouse. Keskusta taasen ei liitä alkoholiprosenttia ja alkoholiveroa niin tiukasti yhteen.

Alkoholin veronkorotusta käsittelevän valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Kalli (kesk.) arvioi, että veroon kaavailtu 100 miljoonan euron korotus on vaikuttanut keskustaedustajien kantoihin.

Keväällä 15 keskustalaista oli allekirjoittanut prosenttikorotusta vastustavan vetoomuksen, mutta nyt vastustajia on alle 15.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen ei kannata kaupassa myytävän alkoholin tilavuusprosentin nostamista 5,5 %:iin. Hän kritisoi Facebookissa alkoholiverotuksen noston kytkemistä alkoholiprosentin nostamisen hyväksymiseen.

Toisin sanoen alkoholiprosentin pitäminen 4,7%:ssa ei Heikkisen mukaan tarkoittaisi päätettyyn veronkiristykseen kajoamista. Jos veronkorotus peruttaisin, Heikkisen mukaan rahat jouduttaisiin ottamaan siinä tapauksessa muualta.

– Ettehän te oikeasti mene tähän halpaan? Jos alkoholiveroprosentin korottaminen perutaan, niin 100 miljoonaa kerätään korottamalla veroja jostain muualta, esim. vähentämällä tuloveron kevennyksiä, hän päivittää.

– Sosiaaliturvan ja koulutuksen lisäleikkaukset tai lisävelan ottaminen alkoholiveron noston perumisen takia eivät todella tule kuuloon, hän jatkaa.

– Ja jos kaupoista, kioskeista ja huoltoasemilta myydään jatkossa 5,5 %:n tuotteita, silloin todellakin tarvitaan lisämiljoonia alkoholihaittojen paikkailuun. Eihän alkoholista saatavat verotulot tälläkään hetkellä kata alkoholihaittojen kustannuksia, Heikkinen päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE