Aloitetaan nuorista.

Euroopan unionissa työttömiä nuoria on 18 prosenttia ja heistä syrjäytymisvaarassa on arviolta 10 prosenttia. 6,3 miljoonaa 15–24-vuotiasta on ilman työ- tai opiskelupaikkaa. Nuorisotyöttömyys on vähentynyt huippulukemasta eli 24 prosentista 19:ään, mutta se on edelleen todella korkea. Joillain alueilla voidaan yhä kavuta yli 40 prosenttiin.

Vuonna 2016 noin 115 miljoonaa ihmistä, 24 prosenttia eurooppalaisista, eli korkean syrjäytymisriskin alla. Tämä tarkoittaa, että lähes joka neljäs eurooppalainen koki ainakin jonkin asteista osattomuutta omassa yhteiskunnassaan.

Mitä voidaan tehdä?

EU:lla on kolme työkalua nuorisotyöttömyyden vähentämiseen. Ne eivät luonnollisestikaan yksin riitä, koska erityisesti nuoret tarvitsevat monenlaista tukea ja apua, mutta EU voi tehdä oman osansa. Näillä työkaduilla kuitenkin kuljetaan eteenpäin ratkaisun löytämiseksi.

1) Nuorisotakuun suositus
Alle 25-vuotiaille tulee tarjota neljän kuukauden kuluessa valmistumisesta laadukas työ-, jatkokoulutus-, oppisopimus- tai harjoittelupaikka.

Tästä ei valitettavasti ole tehty sitovaa, joten toteutus vaihtelee jäsenmaasta toiseen. Suomessa nuorisotakuu ei lupaavan alun jälkeen saanut ilmaa siipiensä alle ja sen rahoitus on rampautettu.

2) Nuorisotyöllisyysaloite

Nuorisotyöllisyysaloite on luotu solidaarisuusvälineeksi Euroopan työttömille. Sitä saavat alueet, joiden nuorisotyöttömyysaste oli yli 25 prosenttia, kun aloite otettiin käyttöön. Valitettavasti, jos niin voidaan sanoa, Suomessa yksikään alue ei ole oikeutettu saamaan rahaa nuorisotyöllisyysaloitteen kautta.

Nuorisotyöllisyysaloitteen tyypillisiä tukikohteita ovat oppisopimuskoulutukset, työharjoittelut, nuorten työpaikat sekä tutkintoon johtavat täydennyskoulutukset.

3) Euroopan sosiaalirahasto

Rahaston kautta autetaan nuorten työllisyyttä mm. panostamalla rahaa yhden palveluluukun taktiikkaan. Suomessa rahaa on saatu Ohjaamo-toimintaan.

Sitten asiaan, joka koskettaa minua ehkä kaikkein eniten, nimittäin lapsiköyhyyteen.

13 miljoonaa lasta elää köyhyydessä Euroopan unionissa. Muistakaa, 27 prosenttia Euroopan lapsista on syrjäytymisuhan alla!

Varsinkin yksinhuoltajaperheiden lapsilla ja isojen perheiden lapsilla on suuri riski köyhtymiseen. Kohonnut riski on myös työttömien lapsilla, pienituloisten perheiden lapsilla, vammaisilla lapsilla tai maahanmuuttajataustaisten vanhempien lapsilla.

Euroopan demareilla onkin ollut jatkuva teema, jota yritetään pitää esillä. Se on lapsitakuun saaminen Eurooppaan. Lapsitakuu takaisi jokaiselle eurooppalaiselle lapselle yhdenvertaisen alun elämään: ilmaisen laadukkaan koulutuksen, lastenhoidon, pääsyn terveydenhuollon piiriin, riittävän ravinnonsaannin sekä siedettävä elinolot. Tuntuu lohduttomalta, ettemme voi näitä tarjota lapsillemme! Suomi voisi osaltaan ajaa tätä ja myös toteuttaa lapsitakuun ja olla esimerkkinä EU:lle.

Talous on nyt kääntynyt nousuun melkein kaikissa EU-maissa.

Talouden vahvistuminen pitäisi saada ajettua myös rivieurooppalaista hyödyttämään. Talouden mittaristoa vahvistetaankin sosiaalisilla indikaattoreilla, jotka eivät enää mittaa pelkästään kylmiä lukuja. Mm. koulupudokkaiden määrää tarkkailemalla, sekä kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien kestävyyttä tai köyhyysriskiä mittaamalla voidaan tehdä parempia päätöksiä – ihmisläheisempiä päätöksiä. Sosiaalisilla indikaattoreilla siis tarkastellaan jäsenmaiden sosiaalista tuloskuntoa talouden ohjausjaksolla.

Brutaalisti sanoen: Siinä ei paljon nätit talousluvut lämmitä, jos samaan aikaan malaria palaa Eurooppaan, sairaaloissa ei ole lääkkeitä ja vanhukset kaivelee jätteitä nälkäänsä, kuten Kreikassa kävi. Valtion onnistumista ei tästä eteenpäin enää mitata vain talousluvuilla.

Komissio vertailee euromaiden välillä indikaattoreita, jotka ovat erityisen relevantteja alueen vakaudelle.

Indikaattoreina käytetään seuraavia asioita:

1. Yhtäläiset mahdollisuudet ja pääsy työmarkkinoille
2. Koulutus, osaaminen ja elinikäinen oppiminen (varhain koulunkäynnin keskeyttäneet, aikuisten osallistuminen koulutukseen, alisuoriutuminen)
3. Sukupuolten tasa-arvo työmarkkinoilla (sukupuolten välinen työllisyysero, erot osa-aikatyön tekemisessä, tasoittamaton palkkaero)
4. Eriarvoisuus ja sosiaalinen nousu (tuloerot, sosioekonomiseen asemaan pohjautuvat vaihtelut opinnoissa ja menestymisessä)
5. Elinolot ja köyhyys (köyhyys- ja syrjäytymisriskiaste, hyvin alhainen työssäkäyntiaste)

Euroopan sosiaalisesta pilarista on puhuttu pitkään. Barroson komission aikana siitä ei kuitenkaan tullut mitään ja vasta nyt eri tahot ovat heränneet huomaamaan, että muutosta täytyy tapahtua myös kansalaisten elämässä. Komissio on pannut alulle erinäisiä aloitteita, jotka tuovat uusia tuulia työ- ja sosiaalipolitiikkaan Euroopassa. Näistä konkreettisista aloitteista sitten aletaankin muovata tuota uutta pilaria, joka tukee Euroopan unionia tulevissa myrskyissä.

Konkreettisina ideoina voidaan mainita esim. perheen ja työelämän yhteensovittamisen direktiivi, sosiaaliturvan parempi yhteensovittaminen, työaikadirektiivi, työsuhteen kirjallisia ehtoja koskeva direktiivi, eurooppalainen sosiaaliturvanumero, eurooppalainen työviranomainen jne.

Myös rahoituksessa pitäisi näkyä sosiaalisempi ote. Hankkeiden ei haluta olevan hallinnollisesti niin raskaita. Rahoituskehys on tällä hetkellä poliittisen väännön alla, mutta helppoa sen muodostamisesta ei tule. Jo Brexitin luoma lovi rahoitukseen vaikeuttaa tasapainottamista eri politiikan eri alojen välillä. Rahaa puolustukseen vai syrjäytymisen ehkäisemiseen?

Näilläkö keinoin sitten syrjäytyminen loppuu Euroopassa? Ei tietenkään. Joskus on aika turhauttavaa, että EU:lla on niin vähän valtaa sosiaaliasioihin. Toimivalta menee niin, että EU voi ärähtää jäsenmaalle silloin, jos velkaa on liikaa, mutta ei silloin, jos lapsilla ei ole ruokaa. Edellä tuli kuitenkin esimerkkejä siitä, mitä EU voi toimivaltansa puitteissa tehdä: suositella ja kehottaa, mutta onneksi myös jossain määrin käskeä ja jakaa rahaa.