Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

EU hermostui lääkeyhtiö Astra Zenecaan: oikeustoimet harkinnassa

LEHTIKUVA / AFP / JOHAN NILSSON

Euroopan komissio puntaroi oikeustoimia lääkeyhtiö Astra Zenecaa vastaan, diplomaattilähteet kertovat uutistoimisto AFP:n mukaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Oikeustoimet liittyisivät Astra Zenecan koronarokotteiden toimitushäiriöihin EU:n alueella.

Yhtiön rokotetta on toimitettu tähän mennessä EU:lle noin 31 miljoonaa annosta sovitusta 120 miljoonasta annoksesta. Astra Zenecan on vielä määrä tämän vuoden aikana toimittaa 180 miljoonaa annosta lisää, mutta yhtiö on varoittanut, että tästä määrästä voitaneen toimittaa ainoastaan 70 miljoonaa annosta.

Komission tiedottajan Eric Mamerin mukaan päätöksiä oikeustoimien aloittamisesta ei ole kuitenkaan vielä tehty.

Diplomaatit kuitenkin vahvistavat, että komission suunnitelmat on saatettu jäsenmaiden tietoon keskiviikkona. Erään lähteen mukaan komissio toivoo jäsenmailta tukea aikeilleen tämän viikon loppuun mennessä.

EU vetäytyy myös lisähankintaoptiosta.

EU myös vahvisti vetäytyneensä Astra Zenecan rokotteiden lisähankintaoptiosta. 400 miljoonan sovitun rokoteannoksen lisäksi EU:n oli mahdollista hankkia 100 miljoonaa lisäannosta.

–  Tätä mahdollisuutta ei käytetä, komission tiedottaja Stefan De Keersmaecker sanoi AFP:n mukaan.

Astra Zenecan koronarokotetta annetaan suuressa osassa EU:ta ainoastaan vanhemmille ihmisille rokotteeseen liitettyjen harvinaisten veren hyytymishäiriöiden vuoksi. Valtaosa häiriöistä on havaittu alle 60-vuotiailla. Esimerkiksi Suomessa rokotetta pistetään ainoastaan yli 65-vuotiaille.

Häiriön ilmaantuvuus on ollut noin yksi tapaus sataatuhatta rokotettua kohden.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE