Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

9.9.2016 09:23 ・ Päivitetty: 9.9.2016 09:24

EU, huojuva talo — ”Ensimmäinen avoimesti äärioikeistolainen valtionpäämies sitten toisen maailmansodan”

Europarlamentaarikot kokoontuvat ensi viikolla Ranskan Strasbourgiin, jossa EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker pitää vuotuisen puheensa EU:n tilasta. Tänä vuonna tilanne on hätkähdyttävästi erilainen kuin viime vuonna. EU-jätti Britannia äänesti kesällä EU-eron puolesta. Lisäksi EU:ta kiusaavat monet muutkin isommat ja pienemmät kriisit.

SDP:n Liisa Jaakonsaari kutsuu EU:ta ”huojuvaksi taloksi” Junckerin puheen alla. Muun muassa Puolan, Unkarin ja Itävallan tilanteet puhuttavat. Jaakonsaari kirjoitti jo eilen blogiinsa asiasta erittäin huolestuneen puheenvuoron.

Perjantaina Jaakonsaari sanoi meppien pressitilaisuudessa Helsingissä, että Unkarin lokakuinen kansanäänestys pakolaisten vastaanottamisesta. Vapaan käännöksen mukaan unkarilaisilta kysytään, haluavatko he, että EU voi pakottaa Unkarin ottamaan vastaan pakolaisia jopa ilman maan parlamentin suostumusta.

— On varmaa, että ylivoimainen enemmistö äänestää vastaan. Oikeastaan aika hävytöntä toimintaa, sanoo Jaakonsaari.

Hän on huolestunut myös Itävallasta, jossa uusittavien presidentinvaalien suosikki on äärioikeistoa edustava Norbert Hofer. FPÖ:N Hofer hävisi toukokuun lopulla pidetyissä vaaleissa riippumattomalle ehdokkaalle Alexander Van der Bellenille erittäin täpärästi.

FBÖ valitti asiasta, ja perustuslakituomioistuin päätti heinäkuussa vaalien uusimisesta. Myös nämä vaalit ovat lokakuussa.

— Hofer olisi ensimmäinen avoimesti äärioikeistolainen valtionpäämies EU-kuvioissa sitten toisen maailmansodan. Tilanne on kova.

Lisää aiheesta

— Tällaiseksi Eurooppa on mennyt.

Jaakonsaaren mukaan näyttää siltä, että politiikassa on aina löydettävä vihollinen. Tältä pohjalta käydään myös vaaleja.

— Puolassa feministit, fillarikommunistit ja kasvissyöjät olivat Laki ja oikeus -puolueen vihollisia. Meillähän (Timo) Soini otti heti kopin tästä ”hienosta” asiasta.

Jaakonsaari pitää huolestuttavana, että äärioikeisto ottaa aina EU:n viholliseksi.

— Tällainen on nyt viritys monissa EU-maissa.

Juncker pitää puheensa EU:n tilasta ensi viikon keskiviikkona. Jaakonsaari odottaa siitä ratkaisukeskeistä. Taivaanrannan maalailu ja menneisyyteen katsominen ei enää riitä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU