Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“EU-johtajien hiljaisuus Katalonian tapahtumista ihmetyttää” – Haatainen: Tällaista väkivaltaa ei voi hyväksyä

Tuula Haatainen: – Eurooppa ei saa olla hiljaa.

Parhaillaan Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa tilaisuuksissa kiertävä SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen arvostelee EU-johtajien ja Suomen hallituksen hiljaisuutta Katalonian tapahtumien yhteydessä. Haataisen mukaan tämä on noussut myös tilaisuuksissa esille tavallisten ihmisten puheenvuoroissa.

Haatainen kertoo Facebook-päivityksessään korostaneensa, että Euroopan unioni on paras turvallisuuden tae Suomen kaltaiselle pienelle maalle.

– Olen laittanut ihmetellen merkille EU-johtajien ja Suomen hallituksen hiljaisuuden Katalonian tapahtumien yhteydessä.

– Tällaista väkivaltaa ei voi hyväksyä. Espanjan keskusvalta ja Katalonian aluehallinto on saatava samaan neuvottelupöytään. Väkivalta ei ole koskaan ratkaisu eikä meidän arvojen mukaista.

– Euroopan unioni meille tärkeä arvoyhteisö. Meidän on oltava aktiivisia ja vietävä omia näkemyksiämme unionissa ponnekkaasti eteenpäin, Haatainen kirjoittaa.

Presidentti on arvojohtaja ja hän voi nostaa asioita esille.

Ongelmien edessä ratkaisu ei Haataisen mielestä ole vaatia rajoja kiinni.

– Terrorismin torjunnassa tarvitaan globaalia yhteistyötä YK:n kautta, mutta myös eurooppalaisten viranomaisten kesken, aivan kuten kotimaassa omien viranomaisten kesken.

Syrjäytyminen on suuri riski turvallisuudelle, Haatainen toteaa. Sen vuoksi on tärkeää, että me emme kasvata poliittisilla päätöksillä eriarvoisuutta.

– Meidän on toimittava niin, että jokainen tässä maassa pysyy matkassa mukana. Presidentti on arvojohtaja ja hän voi nostaa asioita esille, hän päättää kirjoituksensa, joka on julkaistu myös blogina.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE