Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EU-komissio valittaa Suomessa kohua herättäneestä Slovakia-ratkaisusta – heijastuu epävarmuutena soteen

Se, millä tavoin Suomessa järjestetään tällä hetkellä sote-palveluja, saattaa olla kiinni myös Slovakian terveydenhuoltojärjestelmästä, jonka luonnetta pohditaan tuomioistuimessa.

EU-komissio on päättänyt valittaa EU-tuomistuimen ratkaisusta, joka kumosi komission arvion Slovakian terveydenhuoltojärjestelmän luonteesta ei-taloudellisena.

Asiasta kertoo Demokraatille sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila.

– Tänään olemme saaneet tiedon, että EU-komissio valittaa tuomioistuimen päätöksestä. Tämä prosessi siis jatkuu ja on tietysti vaikea arvioida, kuinka kauan jatko-oikeusprosessi kestää, Varhila sanoo.

Slovakia-päätös on merkityksellinen sen kannalta, miten EU:ssa kenties jatkossa arvioidaan hallituksen Suomessa ajamaa valinnanvapauslainsäädäntöä. Kysymys on siitä, voitaisiinko suomalaisenkin järjestelmän Slovakian tavoin katsoa sisältävän kiellettyä valtiontukea. Tämä taasen voisi johtaa muutoksiin suomalaisessa järjestelmässä.

On muun muassa spekuloitu vaihtoehdolla, että mikäli EU-komissio lopulta häviää Slovakia-ratkaisun, se voisi johtaa siihen, että Suomessakin sote-palvelut saatettaisiin joutua yhtiöittämään kauttaaltaan.

Nyt Suomessa jäädään odottelemaan, mitä EU:n Slovakia-valituksesta seuraa. Hallitus ei ole nähnyt tarpeelliseksi tehdä EU-notifikaatiota.

– Komissio koko ajan vaan viestittää sitä, että jokainen tapaus on yksittäinen tapaus ja Slovakian järjestelmäkin on erityyppinen kuin meidän. Se on vakuutuspohjainen järjestelmä, Varhila toteaa.

– Koska komission tulkinta Slovakiasta oli eri kuin selkeästi tuomioistuimen tulkinta niin ymmärrän sen, että komissio haluaa nyt testauttaa sen oman tulkintansa asiaan suhteessa tuomioistuimeen. Tämä on tietysti hyvä, että näin tapahtuu, hän jatkaa.

Varhilan mielestä EU-komission ratkaisu tukee hallituksen valitsemaa linjaa, jossa se on päättänyt olla notifioimatta eli tarkastuttamasta valinnanvapausmalliaan EU:ssa.

Opposito varoittanut syvästä kriisistä.

Kaikki oppositiopuoleet ovat vaatineet, että hallitus varmistaa EU-komissiolta sote-uudistuksen valinnanvapauden yhteensopivuuden EU:n kilpailuoikeuden kanssa ennen kuin sote-lait käsitellään eduskunnassa. Tällaista notifikaatiota on vaatinut myös Korkein hallinto-oikeus.

Oppositiopuolueet ovat viitanneet nimenomaan EU-tuomioistuimen Slovakia-ratkaisuun, jossa tuomioistuin kumosi EU:n komission tulkinnan, jonka mukaan Slovakian terveydenhoitojärjestelmään ei sisältyisi taloudellista toimintaa.

Suomessa hallitus oli tukeutunut soten valinnanvapausluonnosta tehdessään juuri Slovakian järjestelmään ja näin ollen Slovakia ratkaisu romutti tältä osin hallituksen valinnanvapausmallin perusteita.

Oppositiopuolueet näkivät kannanotossaan, että Suomen järjestelmään liittyvät riskit nousevat täysin uudelle tasolle EU-tuomioistuimen kumottua Slovakia-ratkaisun.

– Tuoreen EU-tuomioistuimen ratkaisun jälkeen parhaat EU- ja kilpailuoikeuden asiantuntijat ovat todenneet, että ratkaisun valossa ehdotettuun valinnanvapausmalliin sisältyy suuria riskejä ja asiaan olisi ehdottomasti hankittava komission kanta, ne totesivat.

Hallitus siis olettaa, etteivät Suomen ja Slovakian terveydenhuoltojärjestelmät olisi täysin vertailukelpoisia. Suomalaisen valinnanvapausmallin nähdään perustuvan solidaarisuusperiaatteeseen, kun taas Slovakian järjestelmä on vakuutuspohjainen. Hallitus on säännönmukaisesti sanonut, ettei se aio EU-notifikaatiota tehdä.

Oppositio on varoittanut terveydenhuoltojärjestelmän syvästä kriisistä myöhemmin, jos komissio katsoisi Slovakia-tapauksen hävitessään myös Suomen valinnanvapausmallin EU:n valtiontukisäännösten vastaiseksi.

Nyt kun EU-komissio valitta Slovakian päätöksestä, lopullista ratkaisua asiaan saatetaan joutua odottamaan parisen vuotta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE