Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

EU-maat koolla pohtimassa reaktiota hermomyrkkyiskuun

iStock

EU-maiden ulkoministerit ovat tänään koolla Brysselissä. Tukevan asialistan päähuomion vie Britannian selvitys siitä, mitä Salisburyn hermomyrkkyhyökkäyksestä tiedetään ja toivooko maa tukea muilta EU-mailta.

EU:n korkean edustajan Federica Mogherinin mukaan on täysin selvää, että EU-maat esittävät Britannialle täyden solidaarisuutensa ja äärimmäisen huolensa tapahtuneesta. Tänään tarkoituksena on hänen mukaansa ennen kaikkea kuulla Britannian ulkoministeriä Boris Johnsonia.

EU-maat ovatkin jo erikseen ilmaisseet poliittista tukeaan Britannialle, ja asiaan palataan heti loppuviikosta päämiesten kesken huippukokouksessa.

Suomesta ulkoministerikokoukseen osallistuu Timo Soini (sin.).

Ex-agentti Sergei Skripal ja hänen tyttärensä Julija joutuivat hermomyrkkyhyökkäyksen kohteeksi Salisburyssa kuun alussa. Britannian mukaan Venäjä on hyvin todennäköisesti vastuussa iskusta, eikä vaihtoehtoisia selityksiä ole. Venäjä itse on kiistänyt syyllisyytensä.

Britannia ei vielä loppuviikosta ollut pyytänyt EU:lta konkreettista tukea. EU-maat ovat jo asettaneet Venäjälle pakotteita Ukrainan konfliktin takia.

Britannian pääministeri Theresa May on nimennyt kaksi mahdollista vaihtoehtoa. Venäjä on joko vastuussa iskusta suoraan tai se on menettänyt otteensa sotilastason hermomyrkystä ja antanut sen joutua muiden käsiin.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Euroopan maaperällä on käytetty hermomyrkkyä toisen maailmansodan jälkeen.

Britannia on kertonut karkottavansa 23 venäläistä diplomaattia. Se on myös jäädyttänyt kaikki kahdenväliset tapaamiset Venäjän kanssa, eivätkä maan johto tai kuninkaalliset osallistu jalkapallon MM-kisoihin kesällä.

Venäjä ilmoitti lauantaina, että se aikoo puolestaan karkottaa 23 Britannian diplomaattia ja sulkea Britannian kunniakonsulaatin Pietarissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE