Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

EU-maat torjuivat Israelin toiveen Jerusalemista – Soini: Ongelmat paljon Trumpin päätöstä laajempia

EU:n ulkopoliittinen johtaja Federica Mogherini puhui Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun kanssa.

Euroopan unioni yrittää asemoitua vakaaksi ja luotettavaksi toimijaksi Lähi-idässä samaan aikaan kun Yhdysvallat on tekemässä irtiottoa Jerusalem-päätöksellään.

Maanantaina Brysselissä vieraillut Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu toivoi, että EU-maat tulisivat Yhdysvaltojen linjoille ja tunnustaisivat Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. EU:n ulkoministerin Federica Mogherinin mukaan EU-maiden ulkoministerit torjuivat tämän yhdessä.

– Ainoa realistinen ratkaisu Israelin ja Palestiinan konfliktiin perustuu kahteen valtioon siten, että Jerusalem on molempien pääkaupunkina. EU ja sen jäsenmaat kunnioittavat jatkossakin kansainvälistä yhteisymmärrystä Jerusalemista, Mogherini kertoi tapaamisen jälkeen.

EU aikoo hänen mukaansa täyttää täysin roolinsa rauhanprosessissa, ennakoitavana toimijana.
Myös Suomi kannattaa ulkoministeri Timo Soinin (sin.) mukaan kahden valtion mallia kuten myös sitä, että Jerusalemin asemasta sovitaan neuvotteluiden kautta.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että lähetystöt pysyvät Tel Avivissa, mutta itse koko keskustelu oli hyvä. Ongelmatiikka on paljon laajempi kuin presidentti Trumpin päätös sinänsä.

Abbas Brysseliin alkuvuodesta

Netanjahun vierailu Brysselissä oli historiallinen, sillä Israelin valtionpäämiehen edellisestä vierailusta ehti kulua yli 20 vuotta. Heti alkuvuodesta EU-maiden vieraaksi on saapumassa myös palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas.

Rauhanprosessin vaarantuminen Yhdysvaltain päätöksen takia vei odotetusti maanantaina päähuomion.
Soinin mielestä Trumpin päätöstä ei kannata ylidramatisoida tai antaa sen hämärtää kokonaiskuvaa.

– Tämän kaiken hässäkän keskellä täytyy muistaa, että Israel on vakain demokratia koko sillä alueella.

EU-maiden joukossa on arvioitu olevan myös maita, jotka ovat EU:n yleistä linjaa myötämielisempiä Israelille. Tällaisia maita ovat AFP:n mukaan ainakin Unkari, Kreikka, Liettua ja Tshekki.

Soinin mukaan painotuseroja on, mutta Netanjahun tapaamisessa kaikki seisoivat kahden valtion mallin takana.

Anniina Luotonen, STT

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE