Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

EU mäjäytti Facebookin omistavalle Metalle jättisakot

AFP / LEHTIKUVA / LIONEL BONAVENTURE

Facebookin omistajayhtiö Meta on saanut 1,2 miljardin euron sakot siirrettyään EU-maiden käyttäjiensä tietoja Yhdysvaltoihin aiemman oikeuden päätöksen vastaisesti, Irlannin viranomaiset kertovat.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Miljardiluokan sakosta päätti EU:n puolesta toiminut Irlannin tietojensuojelukomissio. Metan Euroopan-päämaja sijaitsee Dublinissa. Metan katsotaan rikkoneen EU-alueen käyttäjiä suojaavaa yleistä tietosuoja-asetusta eli GDPR:ää. Meta sanoo valittavansa päätöksestä.

Politicon mukaan kyseessä on toistaiseksi suurin yksittäinen GDPR-rikkomuksesta määrätty sakko. Aiemmin verkkokauppayhtiö Amazonille määrättiin lähes 750 miljoonan euron sakko Luxemburgissa vuonna 2021.

Facebookin käytännöt käyttäjien tietojen käsittelyssä ovat tähän asti perustuneet lainsäädäntöön, jonka pohjalla oleva EU:n ja Yhdysvaltain välinen datansiirtosopimus kaatui EU:n tuomioistuimessa vuonna 2020. Syynä oli huoli siitä, että EU-käyttäjien tietoja päätyy Yhdysvaltain tiedusteluelimille.

Meta on Politicon mukaan perustellut toimintaansa sillä, että Yhdysvallat ja EU eivät ole vielä saaneet neuvotelluksi korvaavaa sopimusta asiasta. Yhtiö on varoittanut, että se saattaa sulkea kokonaan omistamiensa Facebookin ja Instagramin palvelut Euroopassa, jos se pakotetaan luopumaan käytännöstään.

METAN mukaan Irlannin viranomaisten tuore päätös on virheellinen ja epäoikeudenmukainen, ja yhtiö sanoi sen lisäksi muodostavan vaarallisen ennakkotapauksen monille muille yrityksille. Yhtiön mukaan sakkopäätös ei vaikuta välittömästi mitenkään Facebookin toimintaan Euroopassa.

Metaan on kohdistunut EU-alueella aiemminkin useita satojen miljoonien eurojen sakkoja tietojenkäsittelyrikkomuksista Instagramissa, Whatsappissa ja Facebookissa. Nyt annettu sakko on kuluvan vuoden kolmas ja neljäs puolen vuoden sisään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE