Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

EU mätkäisi Googlelle megasakon

EU:n komissio määräsi Googlelle lähes 1,5 miljardin euron sakon epäreilua kilpailua koskevista toimista. Kilpailukomissaari Margrethe Vestagerin mukaan Google on laittomasti väärinkäyttänyt johtavaa asemaansa verkkohakujen mainonnassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Verkkosivut, jotka eivät hyödyntäneet Googlen AdSense-palvelua näkyvyytensä lisäämiseksi, eivät verkkohakuja tehdessä näkyneet.

Google ilmoitti jo eilen muuttavansa hakukonetoimintojaan Euroopassa, mikä tulkittiin yhtiön pyrkimykseksi välttää sakkotuomio. Google kertoi tiistaina kokeilevansa uutta toimintoa, jonka hakutulokset antaisivat tietyille kilpailijoille näkyvämmän aseman.

Googlelle on aiemminkin läimäisty sakkoja epäreilun kilpailun takia. Vuonna 2017 EU iski Googlelle 2,4 miljardin euron sakot. Sakko tuli verkko-ostoksiin liittyvien nettihakujen manipuloinnista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE