Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

EU-parlamentilta täystyrmäys Johnsonille: “Britannian brexit-ehdotus on riittämätön”

EU:n parlamentti torjui torstaina tuoreeltaan Britannian hallituksen “viime hetken” ehdotuksen brexit-erosopimuksen muuttamisesta Pohjois-Irlannin rajajärjestelyn osalta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Parlamentin eri ryhmiä edustavan brexit-ohjausryhmän mukaan pääministerin Boris Johnsonin ehdotus ei vastaa “edes etäisesti” niihin ongelmiin, joita backstop-varajärjestelyn poistamisesta syntyisi.

– Britannian ehdotus on riittämätön ja merkitsee huomattavaa siirtymistä etäämmäs yhteisistä sitoumuksista ja tavoitteista, kannanotossa todetaan.

Europarlamentaarikkojen esittämät huolenaiheet olivat samoja joita kuultiin muualtakin EU:sta. Pohjois-Irlannin jäämisen EU:n tulliliiton ulkopuolelle katsottiin merkitsevän väistämättä uuden rajan muodostumista Pohjois-Irlannin ja Irlannin välille, Johnsonin päinvastaisista väitteistä huolimatta.

Toinen kiistelty kohta on ehto, jonka mukaan Pohjois-Irlannin aluehallinto voisi siltä säännöllisin väliajoin vaadittavan suostumuksen myötä lopettaa alueen kuulumisen EU:n sisämarkkinasääntöjen piiriin.

Backstop-ratkaisussa Pohjois-Irlanti jäisi osaksi EU:n tulliliittoa ja sisämarkkinoita siksi kunnes Britannia ja EU pääsevät sopimukseen uudesta suhteestaan.

Keskustelu soljui asiallisesti Britannian parlamentissa.

Lisää aiheesta

EU:n viileiden reaktioiden vastapainoksi ehdotuksen käsittely Britannian parlamentin alahuoneessa oli aiempaan verrattuna poikkeuksellisen sivistynyttä. Oppositio toki tyrmäsi hallituksen ehdotuksen mutta pääministeri Johnson perusteli kantaansa korostetun hillitysti.

Keskustelu soljui niin asiallisesti, että äänensä jo valmiiksi lähes menettänyt puhemies John Bercow kehui parlamentaarikkoja “huomattavasta edistymisestä”.

Johnson oli voittanut ehdotuksensa taakse uusia edustajia niin oppositiosta kuin konservatiivien kovan linjan brexit-kannattajista. Hän korosti Britannian joustaneen ehdotuksen myötä paljosta.

– Jos eurooppalaiset naapurimme eivät osoita vastaavaa halukkuutta sopimukseen pääsemiseksi, niin sitten meidän täytyy erota 31. lokakuuta ilman sopimusta – ja olemme siihen valmiita, pääministeri sanoi.

Tämä sai oppositiojohtaja Jeremy Corbynin tivaamaan Johnsonilta, aikooko pääministeri noudattaa lakia, joka kieltää sopimuksettoman EU-eron ja edellyttää lisäajan pyytämistä EU:lta. Johnson ei kysymykseen suoraan vastannut.

Jos Pohjois-Irlanti, miksei myös Skotlanti?

Skotlannin kansallispuolueen SNP:n edustajat puolestaan kyselivät, että jos Pohjois-Irlannille voidaan antaa erioikeus kuulua EU:n sisämarkkinoihin, miksi samoin ei voitaisi myös toimia brexitiä vastaan äänestäneen Skotlannin suhteen.

Pohjois-Irlannista Johnson sai ehdotuksensa taakse hallitusta aiemmin tukeneen pienen protestanttipuolueen DUP:n. Pääministerille kuitenkin muistutettiin, että myös enemmistö pohjoisirlantilaisista oli äänestänyt brexitiä vastaan.

Arvostelijoiden mukaan hallituksen tavoite välttää kovan rajan syntyminen johtaisi itse asiassa kahden uuden taloudellisen rajan syntymiseen: tullirajan Pohjois-Irlannin ja Irlannin välille sekä sisämarkkinarajan Pohjois-Irlannin ja muun Britannian välille.

Britannialla on vain vähän aikaa hakea ratkaisua EU:n kanssa. EU-johtajat kokoontuvat huippukokoukseen jo 17.–18. lokakuuta. Kaiken kukkuraksi Britannian parlamentti aiotaan laittaa uudelle istuntotauolle ensi viikolla.

STT–Niilo Simojoki

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE