Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

28.4.2026 13:52 ・ Päivitetty: 28.4.2026 13:52

EU-parlamentti esittää: Raiskaus pitää määritellä suostumuksen puutteen perusteella kaikkialla EU:ssa

iStock
EU-parlamentti haluaa "Vain kyllä tarkoittaa kyllä" -lait voimaan kaikissa EU-maissa.

EU-parlamentti kehottaa komissiota esittämään lainsäädäntöä, jossa raiskaus määriteltäisiin kaikkialla EU:ssa suostumuksen puutteen perusteella.

Demokraatti

Demokraatti

Tiistaina hyväksytyssä mietinnössä mepit kehottavat niitä jäsenmaita, joissa raiskauksen määritelmä perustuu yhä väkivaltaan tai pakottamiseen, muuttamaan lainsäädäntöään kansainvälisten standardien, kuten Istanbulin sopimuksen mukaiseksi. Mietintö hyväksyttiin äänin 447 puolesta, 160 vastaan ja 43 tyhjää.

Parlamentti korostaa, että vaikenemista, vastarinnan puutetta, ”ei”-sanan puuttumista, aiempaa suostumusta tai aiempaa seksuaalihistoriaa ei saa tulkita suostumukseksi. Myöskään nykyistä tai entistä seurustelusuhdetta ei saisi tulkita suostumukseksi, Euroopan parlamentin Suomen-toimiston tiedotteessa kerrotaan.

Mepit painottavat mietinnössä, että suostumusta on arvioitava aina tilanteen mukaan. Huomioon pitää ottaa esimerkiksi väkivalta, uhkailu, vallankäyttö, pelko, pelottelu tai se, jos uhri on ollut tajuton, päihtynyt, huumattu, unessa, sairas tai muuten haavoittuvassa asemassa. Lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä pitäisi meppien mukaan tunnistaa myös traumareaktiot, kuten jäätyminen tai miellyttämisreaktio.

– Emme voi moraalisesti tai laillisesti hyväksyä sitä, ettei naisia suojata ’Vain kyllä tarkoittaa kyllä’ -laeilla kaikkialla EU:ssa, kansalaivapauksien valiokunnan esittelijä, ruotsalainen Evin Incir (S&D-ryhmä) sanoi tiedotteen mukaan.

Incrir totesi yhä useamman jäsenmaan jo tunnistaneen suostustumusperustaisuuden tarpeen. Vuoden 2023 jälkeen suostumukseen perustuvat lait on hyväksytty Suomessa, Ranskassa, Luxemburgissa ja Alankomaissa.

– Momentum on nyt puolellamme: on aika saada Eurooppaan yhteinen raiskauksen määritelmä, joka perustuu vapaasti annetun ja peruttavan suostumuksen puuttumiselle.

Naisten oikeuksien valiokunnan esittelijä Joanna Scheuring-Wielgus (S&D, Puola) muistutti joka kolmannen naisen EU:ssa joutuneen sukupuolistuneen väkivallan uhriksi ja joka kahdeskymmenes on raiskattu.

Gisèle Pelicot’n ja muiden rohkeiden naisten ansiosta yhä useammat vaativat näiden epäkohtien korjaamista. Samalla tiedämme, että joukossamme on lukemattomia uhreja, joista monet eivät tule koskaan saamaan oikeutta. Parlamentti puolustaa oikeuden toteutumista pyytämällä komissiolta lainsäädäntöä, jolla voimme aktiivisesti parantaa naisten asemaa, jättää vanhentuneet lait menneisyyteen ja taata saman suojan kaikkialla EU:ssa, hän sanoi tiedotteen mukaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU