Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EU syventää puolustusyhteistyötä – Jaakonsaari: Puheet Euroopan armeijasta harhaanjohtavia

Kansainvälisen turvallisuustilanteen muutos on pakottanut EU-maat etsitään yhteistyörakenteita myös puolustuksen ja turvallisuuspolitiikan alueilla. Perinteisesti puolustus on EU:n perussopimuksen nojalla jäsenmaille kuuluva asia. Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaaren (sd.) mukaan ajatus syvemmästä yhteistyötä on noussut pintaan vasta viime vuosina.

– Puolustus vähän niin kuin verotuskin olivat vielä muutama vuosi sitten tabuja, jotka kuuluivat jokaiselle jäsenmaalle erikseen. Nyt mennään eteenpäin sekä verotuksessa että puolustuksessa. Se on se kuuluisi poliittinen tahto, joka siirtää vuoret, keskusteluun Euroopan puolustuksesta Porin Suomi-areenassa osallistunut Jaakonsaari sanoo.

Käytännössä yhteistyö koskee muun muassa tutkimusta ja puolustusteollisuutta, joita varten komissio esittää tulevalle seitsemälle vuodelle 13 miljardin rahoitusta.

Jaakonsaari myöntää olleensa puolustusyhteistyön suhteen aluksi kriittinen.

– Ajattelin, että onko puolustus vain peitetarina sille, että EU:ssa ei päästä eteenpäin muissa asioissa kuten maahanmuutossa ja talous- ja rahaliiton kehittämisessä. Mutta tämä on ollut tärkeä vaihe myös sen takia, että puolustusyhteistyön kautta EU syventyy myös henkisesti.

Se kuinka pitkälle yhteistyössä edetään, riippuu edelleen jäsenvaltiosta. EU-armeijaa ei Jaakonsaaren mukaan olla missään vaiheessa oltu perustamassa.

“Yksikään maa ei pysty vaikuttamaan kyberuhkiin yksin, se täytyy tehdä yhteistyössä.”

– Puheet Euroopan armeijasta ovat harhaanjohtavia. Sellaista ei tule tapahtumaan. Mutta yksikään maa ei pysty vaikuttamaan kyberuhkiin yksin, se täytyy tehdä yhteistyössä. Vielä on vaikea sanoa, että mitä yhteistyöstä tulee, mutta kyllä se eteenpäin menee.

Verkkoturvallisuuden lisäksi turvallisuusympäristön muutoksen taustalla on Venäjän arvaamattomuus ja epävarmuus Naton tulevaisuudesta.

– Kaikki viittaa siihen suuntaan, että Euroopan on pakko kehittää omaa ajatteluaan puolustuksesta ja uhkista ja löytää uusia ratkaisuja.

Jaakonsaaren vapaa-aikaa on viime ajat hallinnut syksyllä ilmestyvä kirja.

– Käsikirjoitus pitää luovuttaa eteenpäin kuukauden sisällä. Olen ollut ensi vuonna parlamentaarikko 40 vuotta. Minut valittiin eduskuntaan 1979. Käyn vähän läpi niitä vaiheita. Ne eivät ole pelkästään muistelmat, yritän peilata myös vähän tähän aikaan.

Mahdollinen jatko politiikassa ja ehdokkuus kevään eurovaaleissa on vielä pohdinnassa.

– Täytyy keskustella vähän vaalipiirin ihmisten kanssa. Meillä on syyskuussa Pohjois-Suomen demarien yhteiset päivät, varmaan siihen mennessä ajatus on kypsä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE