Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

EU-tuomioistuin on hylännyt kymmenen perheen ilmastokanteen – “Pettymys muttei yllätys”

EU-tuomioistuin on hylännyt kymmenen perheen kanteen, jonka mukaan EU:n 40 prosentin päästövähennystavoite vuodelle 2030 on riittämätön, kertoo kehitysjärjestöjen yhteistyöjärjestö Fingo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Fingon mukaan oikeus katsoi, ettei perheillä ole oikeutta haastaa EU:n ilmastotavoitetta. EU-tuomioistuin tunnusti kuitenkin, että ilmastonmuutos vaikuttaa monin tavoin kaikkiin eurooppalaisiin.

Tuomioistuin perusteli päätöstään sillä, etteivät kantajat kärsi riittävästi ja suorasti EU:n ilmastotoimista.

– Päätös siitä, että kansalaiset eivät pääse käymään oikeutta, on pettymys muttei yllätys. Kyseistä kriteeriä on käytetty aiemminkin kansalaiskanteiden rajoittamiseen, sanoo kansalaisjärjestöjen verkoston CAN Europen johtaja Wendel Trio tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE