Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EU:lta arvio arktisen alueen tulevaisuudesta: huolta herättää Venäjän asevarustelu ja ilmastonmuutos

LEHTIKUVA / AFP Jonathan Nackstrand

Jännitteiden tulisi pysyä matalina arktisella alueella, painottaa Euroopan unioni uudessa arktisessa tiedonannossaan. EU haluaa, että rauhanomainen kansainvälinen yhteistyö jatkuu arktisella alueella.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ympäristökomissaari Virginijus Sinkeviciuksen mukaan EU on valmis kasvattamaan rooliaan geopoliittisena toimijana arktisella alueella. Sinkeviciuksen mukaan alkuperäiskansojen, erityisesti naisten ja nuorten, roolia arktiseen alueeseen liittyvässä päätöksenteossa halutaan vahvistaa.

EU seuraa arktisen alueen turvallisuustilanteen kehittymistä tarkoin ja tiedonannon mukaan osin myös huolestuneena. Huolta herättää esimerkiksi Venäjän asevarustelu alueella.

Kokonaisvaltaisimpana uhkana arktiselle alueelle EU näkee kuitenkin ilmastonmuutoksen.

Viime vuosikymmeninä arktinen alue on lämmennyt huomattavasti planeetan keskilämpötilaa nopeammin. Vaikutukset näkyvät esimerkiksi Pohjoisen jäämeren jääpeitteen pienenemisenä sekä ikiroudan sulamisena.

Tiedonannossa mainitaan ponnistelut mustan hiilen aiheuttamien päästöjen vähentämiseksi arktisella alueella. Musta hiili eli noki on ollut kysymys, jota Suomen presidentti Sauli Niinistö on viime vuosina pitänyt tiiviisti esillä.

Mustan hiilen päästöjä syntyy epätäydellisessä palamisessa esimerkiksi silloin, kun kaasukentillä poltetaan ylijäämäkaasua. Lumipeitteelle laskeutuessaan musta hiili heikentää lumen kykyä heijastaa takaisin auringonsäteilyä, mikä taas kiihdyttää arktisen alueen lämpenemistä.

Grönlanti nousi suurvaltapolitiikan otsikoihin pari vuotta sitten.

Fossiilisten polttoaineiden keräämistä arktiselta alueelta ei tulisi EU:n näkemyksen mukaan enää kasvattaa. Sinkeviciuksen mukaan EU tavoittelee kansainvälistä yhteisymmärrystä siitä, että arktisella alueella öljyn, kaasun, hiilen tulisi pysyä maan sisällä.

Sinkevicius totesi, ettei EU ole naiivi asian suhteen.

-  Se (yhteisymmärryksen saavuttaminen) vaatii tehostettuja diplomaattisia ponnisteluja.

Tiedonannossa myös mainitaan, että nykyisellään EU:hun tuodaan Venäjältä arktisella alueella tuotettua kaasua ja öljyä. EU:n ilmastotavoitteisiin kuuluu kuitenkin siirtymä vihreisiin energianlähteisiin ja riippuvuuden vähentäminen fossiilisista polttoaineista.

Lähentääkseen suhteitaan Grönlantiin EU-komissio aikoo perustaa toimiston pääkaupunkiin Nuukiin. Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue, mutta alue ei kuulu Euroopan unioniin.

Suhteitaan Grönlantiin on tiivistänyt myös Yhdysvallat, joka avasi viime vuonna konsulaatin Grönlantiin 67 vuoden tauon jälkeen.

Grönlanti nousi suurvaltapolitiikan otsikoihin pari vuotta sitten, kun Yhdysvaltojen silloinen presidentti Donald Trump kertoi maansa olevan kiinnostunut ostamaan Tanskalta Grönlannin. Tanskan hallitus tyrmäsi aikeen heti, ja Trump perui valtiovierailun Tanskaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE