Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

EU:n ulkoministerit joutuivat muistuttamaan Turkkia – kuolemanrangaistus on kielletty

Rukoilija Ortaköyn moskeijassa Istanbulissa iltapäivällä. Ulkopuolella rauhaisan pyhätön jatkuivat mittavat pidätykset ja puhdistukset.

EU:n Brysseliin kokoontuneet ulkoministerit kehottavat Turkin viranomaisia pidättyvyyteen vallankumousyrityksen jälkimainingeissa. Kokouksesta julkaistussa tiedotteessa viitataan etenkin poliisiin sekä turvallisuusjoukkojen toimintaan.

EU:n ulkoministerien mukaan väkivallan jatkuminen täytyy pysäyttää, ihmishenkiä suojella ja rauha palauttaa. Lisäksi Euroopan unioni korostaa, että Turkissa tulisi toimia maan lakien ja perustuslain mukaisesti.

EU:n mukaan esimerkiksi ihmisoikeuksia, demokratiaa ja jokaisen oikeutta tasapuoliseen oikeudenkäyntiin tulee kunnioittaa. Toisaalta EU:n ministerineuvosto tuomitsi sotilasvallankaappauksen yrityksen.

Ulkoministerit muistuttavat myös, että kuolemanrangaistus on EU:ssa kielletty. Turkissa on vallankaappausyrityksen jälkeen keskusteltu kuolemanrangaistuksen palauttamisesta. EU:n ulkoministeri Federica Mogherini totesi aiemmin maanantaina, että kuolemanrangaistuksen palauttaminen Turkissa tarkoittaisi, ettei maa voisi olla Euroopan unionin jäsen.

Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmaisi tiedottajansa kautta, että jäsenneuvottelut loppuisivat, jos kuolemanrangaistus palautettaisiin Turkissa.
Tommi Forsman, Bryssel

 

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE