Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Euro- ja eduskuntavaalit sittenkin kimppaan? – SDP vinkkaa vaalisuman helpottuvan kätevimmin maakuntavaalien siirrolla

SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm suhtautuu varovasti euro- ja eduskuntavaalien yhdistämiseen.

Presidentinvaaleista on vasta toivuttu, mutta puolueissa tähytään jo ensi kevääseen, jolloin vastassa on todellinen vaaliruuhka.

Eduskuntavaalit huhtikuussa ja europarlamenttivaalit kymmenisen viikkoa myöhemmin haastavat vannoutuneenkin politiikan penkkiurheilijan.

Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska kertoo STT:lle, että keskusta aikoo ehdottaa muille puolueille vielä kerran vaalien yhdistämistä.

Eduskuntavaalit siirrettäisiin poikkeuksellisesti samalle päivälle EU-vaalien kanssa eli toukokuun loppuun tai kesäkuun alkuun, jotta ihmiset saataisiin liikkeelle molemmissa vaaleissa.

EU-vaalien päivä ratkeaa myöhemmin tänä keväänä, ja ne pidetään kaikissa maissa samaan aikaan.

Vaalien siirtäminen on ollut perinteisesti niin iso päätös, että tukea on pyydetty kaikilta puolueilta.

Sitä ei löytynyt, kun puoluesihteerit pohtivat asiaa viime keväänä. SDP, RKP ja kristillisdemokraatit vastustivat vaalien yhdistämistä, minkä takia asiaa on pidetty haudattuna.

Lisää aiheesta

Yhteisymmärrystä haetaan Ovaskan mukaan edelleen.

– Toivoisin, että puolueiden kanssa vielä katsottaisiin, voisivatko vaalit olla yhdessä.

EU-puheenjohtajuus ei odota

Eduskuntavaalien siirtäminen kesän kynnykselle tietäisi jännittäviä aikoja suomalaisille.

Suomesta on tulossa EU-puheenjohtajamaa heinäkuun alussa, jolloin uusien ministerien olisi hyvä olla valittuina.

Puheenjohtajakausi pyörähtää käyntiin heti heinäkuussa ensimmäisillä ministerikokouksilla. Vastavalitut ministerit johtavat kokouksia ja esittelevät niiden tuloksia toimittajille, mieluiten englanniksi.

EU:ssa on kuitenkin nähty kaikenlaista. Pitkistä hallituskriiseistään tunnettu Belgia oli 2010-luvun alussa tilanteessa, jossa virkaatekevä hallitus luotsasi EU-maita, koska hallitusneuvottelut olivat vielä kesken.

Vakavakaan hallituskriisi ei siis pysäyttäisi EU:n päätöksentekoa.

EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halonen kertoo, että hallitus pohtii myös muiden eduskuntapuolueiden kanssa puheenjohtajakauden tavoitteita ja painotuksia. Näin uusi hallitus voisi ottaa puheenjohtajuuden käsiinsä nopeasti.

Puheenjohtajamaan vaikutusvalta on Halosen mukaan nimenomaan tärkeiden asioiden painottamista.

– Kyse ei ole siitä, että Suomi päättäisi, mitä EU:ssa sen kuuden kuukauden aikana käsitellään, vaan haluammeko painottaa joitakin tärkeitä asioita, jotka ovat jo EU-agendalla.

Uusi komissio on aloittamassa työnsä samana syksynä, minkä takia Suomella on hyvä vaikuttamisen paikka tulevien vuosien agendaan.

SDP:n reaktio varovainen

Keskustan Ovaska sanoo ehdottavansa vaalien yhdistämistä muille puoluesihteereille myöhemmin tässä kuussa.

Kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen suhtautuu varauksella uuteen harkintaan.

– Vaalit alkavat olla yhä lähempänä. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä korkeammaksi kynnys muuttuu, Pesonen sanoo STT:lle.

SDP:stä taas muistutetaan, että kätevin tapa helpottaa koko vuoden vaalisumaa olisi liikutella maakuntavaaleja, jotka on tarkoitus käydä syksyllä. Puoluesihteeri Antton Rönnholm ihmettelee, miksi keskustelua ohjataan koko ajan vain EU- ja eduskuntavaaleihin.

– Jos meidän eduskuntavaaleja lykätään hirveästi eteenpäin, meillä ei ole toimintakykyistä hallitusta siinä vaiheessa, kun EU-puheenjohtajuus alkaa. Se on mielestäni kohtuullisen vahva argumentti.

Rönnholm sanoo kuitenkin suhtautuvansa avoimesti, jos esiin nousee uusia argumentteja.

STT–ANNIINA LUOTONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE