Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Euroalueen talouskasvu jatkunut vahvana – näkymät poikkeuksellisen kaksijakoiset

Euroalueella talouden tuotanto kasvoi toukokuussa viidettä kuukautta peräjälkeen, ennakoi tiistaina julkaistu ostopäällikköindeksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

S&P Globalin kokoama indeksi sai toukokuussa arvon 53,3, mikä oli hieman matalampi lukema kuin huhtikuussa. Tuoreet tiedot viittaavat siihen, että euroalueella talouskasvu on toistaiseksi jatkunut vahvana toisella vuosineljänneksellä.

Ostopäällikköindeksi ennakoi tuotannon kasvua, jos indeksin arvo on yli 50. Jos lukema on alle 50, se viittaa tuotannon supistumiseen.

OP-ryhmän seniorimarkkinaekonomistin Jari Hännikäisen mukaan sektorikohtaiset näkymät ovat nyt poikkeuksellisen kaksijakoiset.

-  Kasvu nojaa edelleen täysin palvelusektorin varaan, joka saa tukea erittäin vahvasta työmarkkinatilanteesta sekä pandemia-aikaisten säästöjen kulutuksesta. Palvelusektorin hyvän vireen perusteella kotitaloudet ovat pitäneet talouden pyöriä pyörimässä kovasta inflaatiosta, ostovoiman supistumisesta sekä korkojen reippaasta noususta huolimatta, Hännikäinen sanoo tiedotteessa.

PALVELUALOILLA taloudellinen aktiviteetti on ostopäällikköindeksin mukaan lisääntynyt euroalueella, mutta teollisuudessa tuotannon alamäki on syventynyt. Palveluiden osalta indeksi sai toukokuussa arvon 55,9. Teollisuudessa lukema oli 46,3.

OP:n Hännikäinen pitää teollisuuden kannalta erityisen huolestuttavana merkkejä tilausvirtojen tyrehtymisestä. Ne viittaavat hänen mukaansa tilanteen heikkenemiseen lähikuukausien aikana.

Euroalueen kannalta iso kysymys on Hännikäisen mukaan se, miten pitkään palvelusektori jaksaa kannatella talouskehitystä.

-  Näemme kulutuksen pitävän pintansa, mutta ostovoiman lasku sekä korkojen nousu leikkaavat vääjäämättä kulutuksen kasvumahdollisuuksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE