Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Euroopan ympäristöpääkaupunki -teemavuodelle 3 miljoonaa – kansanedustaja iloitsee: ”Lahti näyttää kestävän kaupunkikehityksen suuntaa”

Kansanedustaja Mika Kari (sd) kiittää hallituksen päätöstä myöntää kolmen miljoonan euron määräraha Lahden kaupungille Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -teemavuoteen.

Demokraatti

Demokraatti

Lahti valittiin Euroopan ympäristöpääkaupungiksi viime kesäkuussa Oslossa. Mika Karin mukaan hankkeen menetyksen taustalla on määrätietoinen ja pitkäjänteinen kaupunkiympäristön kehittämistyö. Valtion tukea ympäristöpääkaupunkivuodelle hän pitää merkittävänä. Kari toivoo, että hankkeen kautta löytyy lähellä asukkaita olevia konkreettisia ympäristötekoja, joihin jokainen voi osallistua omalla panoksellaan. Hän toivoo, että myös alueen elinkeinoelämä lähtee vahvasti mukaan.

– Ympäristöpääkaupunkihanke ja sen saama kansainvälinen huomio eivät hyödynnä ainoastaan Lahtea vaan koko Päijät-Hämettä ja sen asukkaita, Kari sanoo tiedotteessaan.

– Hanke yhdistää alueemme päätöksenteon, kuntalaiset ja yrittäjät hyvähenkiseen ja tulevaisuuteen katsovaan yhteiseen hankkeeseen. Investoinnit kaupunkirakenteeseen sekä kestävät energia- ja liikenneratkaisut ovat alueemme valttikortteja.

Kari on Lahden kaupunginvaltuuston 1.varapuheenjohtaja ja Päijät-Hämeen maakuntahallituksen puheenjohtaja, ja hän kehuukin kaupungin ja maakunnan saavutuksia.

– Tulevaisuuskaupunki Lahti näyttää kestävän kaupunkikehityksen suuntaa valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Niin Lahden kaupungin kuin lähialueen kuntien tulee tarjota asukkailleen käytännönläheisiä keinoa osallistua ympäristö- ja ilmastotyöhön omalla asuinalueellaan myös tulevaisuudessa, Kari jatkaa.

”Lahti luopui kivihiilen käytöstä keväällä 2019 ensimmäisenä suurista kaupungeista Suomessa. Kaupunki on myös yhdessä korkeakoulujen kanssa mahdollistamassa asukkailleen henkilökohtaisen päästökaupan ensimmäisenä maailmassa osana EU:n innovaatiohanketta. Päijät-Häme on myös kierto- ja vesitalouden innovaatioiden edelläkävijä. Vesistöosaamista on viety meiltä maailmalle, ja maamme tärkeimpien pohjavesialueiden Päijänteen ja Salpausselän vaaliminen on arvokas perintö jälkipolvillemme.”, Kari listaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE