Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Euroopassa arvopaperimarkkinat syöksyivät, Helsingin pörssi muiden mukana – tästä on kyse

iStock

Euroopassa arvopaperimarkkinat syöksyivät perjantaina, kun pelot uudesta koronavirusmuunnoksesta iskivät osakkeisiin. Myös New Yorkin pörssit avautuivat reippaaseen laskuun.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Euroopan suurimpien pörssien pääindeksit romahtivat 3,5-5 prosenttia.

Tutkijoiden mukaan uusi virusmuunnos saattaa olla deltamuunnostakin herkemmin tarttuva ja rokotteille vastustuskykyisempi.

Euroopassa ensimmäinen eteläisestä Afrikasta lähtenyt virusmuunnos tavattiin jo heti kättelyssä Belgiassa. Muunnoksen raportoitiin levinneen myös Hongkongiin saakka.

Markkinakommenttien mukaan uusi virusmuunnos saattaa iskeä voimakkaasti maailmantalouteen, jos yhteiskuntia aletaan taas pistää kiinni ja käynnissä oleva elpyminen päättyy. Toisaalta markkinoita myös rauhoiteltiin, sillä eräiden kommenttien mukaan kyseessä on vain yksi muunnos muiden joukossa, ja niiden käsittelyyn on jo totuttu.

Lääkeyhtiöistä ainakin Biontech ja Pfizer kertoivat aloittavansa tutkimukset rokotteiden tehosta uutta muunnosta vastaan. Lääkeyhtiöiden osakkeet saattavat saadakin vauhtia yleisen surkeuden keskellä.

Eniten kärsivät perjantaina matkailuun liittyvät alat kuten lentoyhtiöt ja hotelliketjut. Myös energiayhtiöiden osakkeet putosivat reippaasti.

Pelot maailmantalouden joutumisesta uuteen kurimukseen syöksivät raakaöljyn hinnan laskuun. Brent-viitelaadun hinta sukelsi yli 10 prosenttia.

Helsingin pörssi putosi 3,5 prosenttia

Pelkojen levitessä yleiseurooppalainen Stoxx Europe 600 -indeksi rojahti perjantaina 3,7 prosenttia, Frankfurtin pörssin Dax-indeksi yli 4 prosenttia, Lontoon pörssin FTSE 100 -indeksi runsaat 3,5 prosenttia ja Pariisin pörssin CAC 40 -indeksi vajaat 5 prosenttia.

Helsingin pörssin OMXH-indeksi sukelsi muiden mukana 3,5 prosenttia.

New Yorkissa pörssipäivä oli normaalia lyhyempi kiitospäivän vuoksi. New Yorkin pörssin Dow Jones -indeksi oli alkuillasta Suomen aikaa noin 2,7 prosentin laskussa, mutta Nasdaq-pörssi oli selvinnyt vajaan 2 prosentin pudotuksella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE