Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Eurooppalaisille varoitus: Pian ette ole turvassa kadulla – “Jos jatkatte toimintaanne”

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on vihjaillut eurooppalaisten turvattomuuden kasvavan, jos EU jatkaa nykyisenkaltaista toimintaansa.

– Jos jatkatte toimintaanne, pian missään päin maailmaa eurooppalaiset ja länsimaalaiset eivät voi kävellä kadulla turvassa ja rauhassa, Erdogan sanoi puheessaan Ankarassa.

Erdoganin on tulkittu viittaavan, että eurooppalaiset saavat samankaltaisen kohtelun kuten he kohtelevat turkkilaisia ja muslimeja Euroopassa.

Erdogan sanoi, ettei Turkki ole maa, jonka kanssa kannattaa leikkiä, työntää sen ministerit ulos ovesta ja vetää kansalaiset lokaan.

Hänen mukaansa muu maailma tarkkailee nyt Eurooppaa.

Taustalla Turkin lähestyvät vaalit

Muun muassa Saksan ja Turkin suhteet ovat viime viikkoina viilenneet jäätäviksi AKP:n kampanjoinnista nousseen kiistan takia. Kiista kärjistyi Erdoganin verrattua Saksan toimintaa natseihin sen jälkeen, kun useat saksalaispaikkakunnat olivat peruneet AKP:n tilaisuuksia.

Lisää aiheesta

Maanantaina liittokansleri Angela Merkel varoitti, että turkkilaispoliitikkojen kampanjointi voidaan kieltää kokonaan, jos Erdogan ei lopeta natsipuheitaan.

Kampanjoinnissa on kyse ensi kuussa Turkissa järjestettävästä kansanäänestyksestä, jossa presidentti Erdogan haluaa kasvattaa valtaoikeuksiaan. Saksassa on yli 1,4 miljoonaa turkkilaista, jotka voivat äänestää.

Euroopan unioni, Saksa ja Hollanti ovat tuominneet Erdoganin toistuvat vertailut natsi-Saksaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE