Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eurooppaministeri lyttää komission budjettiesityksen – “Nyt on aika pitää lompakosta kiinni ja puolustaa suomalaisen veronmaksajan etua”

Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja, eurooppaministeri Sampo Terho pitää EU-komission budjettiesitystä epärealistisena. Hän kommentoi asiaa blogissaan.

– Komissio ehdottaa esityksessään uudeksi kokonaistasoksi 1,14 % (kehys + ulkopuoliset välineet). Toteutuessaan tämä tarkoittaisi Suomen EU-maksujen massiivista kasvua. Karkeasti arvioiden Suomen maksut EU:n budjettiin tulevalla kaudella nousisivat 3,0 – 4,5 mrd. euroa, Terho kirjoittaa.

Terhon mukaan komission esitys on kokonaistason osalta yksiselitteisesti Suomen kantojen ja tavoitteiden vastainen.

– Suomen lähtökohta on, että Iso-Britannian ero on huomioitava täysimääräisesti rahoituskehyksen kokonaistasossa. Täysimääräinen tarkoittaa täysimääräistä, ei osittaista, sanoo Terho.

Sinisten mielestä pienemmän unionin on Terhon mukaan tarkoitettava pienempää budjettia. Myös hallitusohjelmassa todetaan, että Suomen nettomaksuosuuden on säilyttävä kohtuullisena ja oikeudenmukaisena.

“Tällaiseen peliin ei tietenkään pidä lähteä.”

Terhon mukaan vaikuttaa siltä, että komissio yrittää ylisuurilla vaatimuksillaan siirtää neuvotteluiden maalitolppia itselleen mieluisaan suuntaan.

– Ajatuksena lienee, että tekemällä kohtuuttomia esityksiä syntyy enemmän tilaa neuvotella maksujen kasvattamisesta. Tällaiseen peliin ei tietenkään pidä lähteä, vaan Suomen on tehtävä aktiivisesti yhteistyötä muiden vastuullisten jäsenmaiden kanssa, jotta EU-budjetti saadaan pidettyä mahdollisimman lähellä nykytasoa.

– Nyt on aika pitää lompakosta kiinni ja puolustaa suomalaisen veronmaksajan etua.

Terhon mukaan jäsenmaissa on pidetty viime vuosina “kovaa talouskuuria”. Sama tekee hänen mukaansa hyvää myös EU:lle.

Eurooppaministeri edustaa Suomea yleisten asioiden neuvostossa, jonka työnjakoon kuuluu monivuotinen rahoituskehys, joka ohjaa tulevien vuosien EU-budjettia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE