Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eurooppanuoret tuomitsee Katalonian väkivallan – “Ei pitäisi tapahtua 2 000-luvun Euroopassa”

Katalonian värit ovat olleet esillä.

Eurooppanuoret on seurannut huolestuneena tilannetta Espanjaan kuuluvalla Katalonian itsehallintoalueella. Viikonloppuna Kataloniasta levisi kuva- ja videomateriaalia, jossa poliisi käyttää tarpeettoman kovia voimakeinoja.

– Tällaista ei pitäisi tapahtua 2000-luvun Euroopassa ja on selvää, että kansainvälisten asiantuntijoiden tulee tutkia tapahtumat.. Henkiset arvet ovat syviä, eivätkä ne parane ilman tapahtuneen avointa läpikäyntiä”, sanoo Eurooppanuorten puheenjohtaja Tuomas Tikkanen.

Tikkasen mukaan ulkopuolisina Katalonian tilanteeseen reagoitaessa on kuitenkin hyvä erottaa toisistaan viikonloppuna nähty väkivalta, jota ei voi missään olosuhteissa hyväksyä, sekä koko herkän ja vaikean Katalonian kysymyksen laajempi kuva. Jopa Katalonian aluehallinnon omien mielipidetiedustelujen mukaan reilusti alle puolet katalaaneista on ainakin ennen viikonlopun tapahtumia tukenut alueen itsenäistymistä. Lisäksi itsenäistymistä ajava koalitio sai edellisissä aluevaaleissa taakseen niukan vähemmistön tuen.

– Suomessa on käytetty tapahtuneesta pääosin termiä kansanäänestys, mikä on sikäli harhaanjohtava, että äänestyksellä ei ollut virallista asemaa ja huomattava osa itsenäisyyttä vastustavasta hiljaisesta enemmistöstä boikotoi laittomana pitämäänsä äänestystä. Osa kansainvälisestä mediasta onkin käyttänyt äänestyksen sijaan termiä “poliittinen mielenilmaus”, joka voisi olla oikeampi, Tikkanen huomauttaa.

Vaikka oikeusoppineet ovat laajasti yksimielisiä äänestyksen laittomuudesta, ei voimankäyttöä rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan voi Eurooppanuorten mukaan missään olosuhteissa hyväksyä.

– 2000-luvun Euroopassa pitäisi olla täysin selvää, että ihmisillä on oikeusvaltiossa oikeus rauhanomaisiin poliittisiin mielenilmauksiin, eikä viikonloppuna nähtyä poliisin voimankäyttöä voi missään oloissa hyväksyä, Tikkanen sanoo.

Eurooppanuorten mielestä mahdollisia ratkaisuja Katalonian tilanteeseen voisivat olla esimerkiksi entistä laajempi itsehallinto sekä laillisen kansanäänestyksen mahdollistaminen samaan tapaan kuin Skotlannissa. Toisin kuin itsenäistymiselle, näille on myös mielipidemittauksissa löytynyt katalaanien enemmistön tuki.

– Myös Katalonian aluehallinto on toiminut itsenäisyyspyrkimyksissään erittäin vastuuttomalla tavalla, joka on osaltaan kärjistänyt tilannetta. Itse laajemmassa Katalonian kysymyksessä ei ole yhtä syyllistä, vaan nykyinen tilanne on monien epäonnistumisten valitettava tulos. Väkivallan myötä tilanne on kärjistynyt erittäin huolestuttavaksi ja osapuolten pitäisi nyt pidättäytyä kaikista provokaatioista sekä palata pikaisesti neuvottelupöytään, Tikkanen vaatii.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE