Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Evan kysely: Liki puolet suomalaisista haluaisi sopia palkkojen korotuksista työpaikoilla

Istock

Noin puolet suomalaisista haluaisi sopia palkkojen korotuksista työpaikoilla. Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tutkimuksesta selviää, että 48 prosenttia vastaajista haluaisi palkankorotusten määräytyvän paikallisella tasolla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

31 prosenttia puolestaan haluaa, että palkoista sovitaan liittotasolla ja 14 prosenttia keskitetyissä tupon kaltaisissa ratkaisuissa.
Palkkoja enemmän paikallisesti sovittavaksi toivotaan kannustinpalkkioita eli bonuksia. Kolme neljästä haluaisi, että niistä sovitaan paikallisella tasolla. Työaikajärjestelyitäkin toivoisi paikallisesti sovittaviksi kaksi kolmasosaa vastaajista.

Nihkeimmin suhtaudutaan irtisanomiskorvauksista sopimisen siirtämiseen työpaikkatasolle. Sen kohdalla vain 14 prosenttia katsoo paikallisen tason oikeaksi, ja 40 prosenttia toivoo asiasta sovittavan liittotasolla.

Paluuta tupoihin eli tulopoliittisiin kokonaisratkaisuihin ei moni toivo etenkään palkkojen sopimisen osalta. Vain 14 prosenttia vastaajista kannattaa tupoa palkoista sopimisen tasona. Eniten sitä kannattavat SDP:n äänestäjät, heistäkin vain neljännes.

Vastaajista 79 prosenttia uskoo, että laaja-alainen paikallinen sopiminen eriyttäisi työehtoja. Enemmistö uskoo yhdeksi seuraukseksi myös sen, että yritykset hakisivat kilpailuetua polkemalla työehtoja. Kolme neljästä taas uskoo, että paikallinen sopiminen vähentäisi työmarkkinajärjestöjen valtaa.

Tutkimusaineisto kerättiin Taloustutkimuksen internet-paneelilla 9.–22. lokakuuta. Vastaajia oli 2 036, ja virhemarginaali on 2–3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE