Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eveliina Heinäluoma: “Nämä tukitoimet ovat elinehto kunnille”

Hallitus laittaa liikkeelle toisen lisätalousarvion, jonka tarkoituksena on tukea Suomen yhteiskuntaa selviämään tämän vaikean kriisiajan yli. Tukea osoitetaan tämän ja ensimmäisen lisätalousarvion myötä yli neljä miljardia euroa.

Demokraatti

Demokraatti

Kuntien verotulojen menetyksiä korvataan 547 miljoonan euron edestä.

“Nämä tukitoimet ovat elinehto kunnille. Verokertymien lasku ja sosiaali- ja terveyspalveluiden menojen kasvu vaikuttavat kuntien talouteen hyvin nopeasti. Etenkin eristyksissä ollut Uusimaa on ottanut vastaan isoja iskuja viimeisten viikkojen aikana. Siksi kehysriihessä linjattu tuki on tarpeeseen tuleva kädenojennus kunnille, SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma sanoo.

“Olen myös tyytyväinen siitä, että kulttuurin ja taiteen alalle ehdotetaan yli 40 miljoonan euron määrärahalisäystä. Näiden lisäysten turvin kulttuuritoimijoille voidaan kompensoida tappioita ja varmistaa se, että meillä on kulttuuritarjontaa myös kriisin jälkeen.”

Lisäksi hallitus valmistelee nyt myös toukokuun lisätalousarvioesitykseen kuntien tukipaketin, joka on suuruudeltaan vähintään miljardi euroa.

“Koronakriisin vaikutukset kuntien talouteen tulevat riippumaan epidemian laajuudesta ja kestosta. Sen vuoksi kuntien tukemiseen liittyvää päätöksentekoa vaiheistetaan ja on tärkeää, että tukea tarjotaan myös jatkossa. Kriisin keskellä on muistettava, että tuen pitää jakautua oikeudenmukaisesti ja meidän pitää huolehtia kaikista heikoimmassa asemassa olevista.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE