Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Ex-kansanedustaja Diakonissalaitoksen toimialajohtajaksi

Entinen SDP:n kansanedustaja Ilkka Kantola on nimitetty Diakonissalaitoksen Diakonia ja sosiaalinen vastuu -toimialan toimialajohtajaksi.

Kantola on työskennellyt Diakonissalaitoksen diakoniajohtajana vuodesta 2019. Tätä ennen hän oli toimivapaalla hoitaakseen kansanedustajan tehtäviä vuosina 2007-2019.

“Diakonissalaitoksella on pitkä ja kunnioitettava historia. Menestys ei kuitenkaan ole syntynyt menneisyyteen katsomisesta. Pikemminkin päinvastoin. Diakonissalaitoksen pitkä historia on seurausta sen kyvystä jatkuvasti uudistua ja kehittää ratkaisuja arjen hankaliin ongelmiin. Olen innoissani saadessani nyt johdettavakseni toimialan, jonka ydintä ovat radikaali kehittäminen ja rohkea tarttuminen yhteiskunnan ongelmiin. Uskon, että työmme tuloksena hyvinvointiyhteiskunta vahvistuu ja mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään jokaiselle kasvavat”, Ilkka Kantola sanoo.

Konsernin johtoryhmään kuuluva toimialajohtaja tulee työskentelemään säätiön toimitusjohtajan alaisuudessa. Työnsä Ilkka Kantola aloittaa 18.5., kun nykyinen toimenhaltija Marja Pentikäinen jää eläkkeelle.

Diakonia ja sosiaalinen vastuu -toimialan tuottamat palvelut ovat säätiön yleishyödyllistä diakonista toimintaa. Kohderyhmiä ovat muun muassa työn ja koulutuksen ulkopuolella ovat nuoret ja maahantulijat, kuten Itä-Euroopan liikkuva väestö tai paperittomat turvapaikanhakijat. Toimiala tarjoaa myös kansalaistoiminnan vaikuttamismahdollisuuksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE