Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Ex-kansanedustaja, maakuntaneuvos Reijo Kallio kuntavaaliehdokkaaksi Raumalle

Pertti Rajala

–Lähdin kuntavaaliehdokkaaksi, koska haluan antaa oman kokemukseni käyttöön myös kuntapolitiikassa. Kun en ole aiemmin ollut ehdokkaana kuntavaaleissa, halusin myös tämän kokea. Rauma on upea kaupunki, Reijo Kallio kertoo.

Pertti Rajala

Demokraatti / Satakunta

Maakuntaneuvos Reijo Kallio lähtee ensimmäistä kertaa ehdolle kuntavaaleissa. Hän toimi sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajana vuosina 1995–2011. Vuodesta 2005 alkaen hän on toiminut Satakunnan maakuntahallituksen puheenjohtajana.

Tulevalla vaalikaudella kuntien talous on tasapainotettava

Studio SDP Satakunnan haastattelussa Reijo Kallio painotti, että sote-uudistus koskettaa kaikkia kuntia ja se pitää toteuttaa tällä vaalikaudella.

–Viime vuoden kuntien hyvä tilanne johtuu valtion taloudellista tuesta. Kunnilla on haasteita myös työllisyyden parantamisessa ja kuntatalouden hoitamisessa. Kunnat ovat velkaantuneita ja kuntien talous on tulevalla valtuustokaudella tasapainotettava. Tässä tarvitaan yhteistyökykyä. On luotava luottamuksellisia suhteita politiikkojen kesken, jotta hyvä yhteistyön ilmapiiri saadaan aikaan kunnissa ja koko Satakunnassa.

–Ne kunnat, joissa pystytään hyvässä yhteistyössä asioita hoitamaan ,pärjäävät. On aina katsottava kuntalaisten etua, Reijo Kallio painottaa.

Koulukiusaamisen ehkäisevä ohjelma joka kuntaan

Reijo Kallion mielestä Sdp n kunnallisvaaliohjelma on tasapainoinen kokonaisuus. Ohjelmassa on paljon hyviä yksityiskohtaisia tavoitteita esim. koulukiusaamista ehkäisevä suunnitelma jokaiseen kuntaan ja omaishoidon kriteerien yhdenmukaistaminen.

–Myös osaaminen on ohjelmassa hyvin esillä. On hyvä, että nyt pystytään takaamaan jokaiselle nuorelle pääsy toisen asteen koulutukseen. Ympäristö asioissa ja ilmaston torjunnassa kunnilla on ratkaiseva merkitys. Työllisyys ja yrittäminen ovat myös hyvin esillä. Ohjelmasta saa hyviä eväitä kuntien toimintaan, Reijo Kallio kertoo.

–Korona-aika tuonut esiin, että lainsäädäntömme kaipaa uudistamista, jotta voimme varautua mahdollisiin uusiin pandemioihin. SDP:n jälleenrakennusohjelmassa on hyvä esitys yrittäjämyönteisestä valtiosta. Sote-uudistus ja sosiaaliturvauudistukset ovat tärkeitä kansalaisten kannalta.

Vielä ehtii mukaan kuntavaaliehdokkaaksi

Satakunnassa sosialidemokraateilla on tällä hetkellä lähes 400 ehdokasta.

–Ehdokaslistat on jätettävä 4.5 mennessä. Tämänhetkistä ehdokasmääräämme voi pitää tyydyttävänä ja lisää on tulossa, Satakunnan sosialidemokraattien toiminnanjohtaja Jukka Pirttinen kannustaa.

SDP:n tavoitteena niin koko maassa kuin Satakunnassa on olla suurin puolue.

–Tavoite on realistinen, mutta vaatii työtä. Puolueella on hyvät ohjelma, joiden pohjalle vaalityö rakennetaan. Nyt keskitymme ehdokashankintaan ja teemme täysillä töitä uusien ehdokkaiden saamiseksi.

Reijo Kallion haastattelu Studio SDP Satakunnassa on katsottavissa Satakunnan sosialidemokraattinen Facebook-sivulta osoitteesta https://www.facebook.com/sdpsatakunta

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE