Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ex-ministeri jättää politiikan: “Mitäpä tätä enää panttaamaan”

Kokoomuksen kansanedustaja Lenita Toivakka jättää eduskunnan ja politiikan. Hän kertoo asiasta verkkosivuillaan ja Twitterissä.

Rane Aunimo

Demokraatti

“Mitäpä tätä enää panttaamaan, kun päätös on tehty. Jätän politiikan ja en ole enää ehdolla seuraavissa eduskuntavaaleissa.”

Verkkosivuillaan Toivakka täydentää hakevansa kevään vaalien jälkeen uusia innostuksen kohteita.

“Toivon että kokemuksellani ja laajalla verkostollani on käyttöä myös politiikan ulkopuolella. Ensi vuonna käydään useat tärkeät vaalit. Kampanjakevät on aina kutkuttavaa aikaa. Ehkä pieni osa minusta kaipaa keväällä tuota tunnetta jonka olen saanut jakaa uskomatonta, pyyteetöntä työtä tekevien tiimiläisteni kanssa. Olen heille kaikille suunnattoman kiitollinen. Oli myös luksusta hypätä Eduskuntatalosta maakunnan mutkaisille teille ja kohdata erilaisia ihmisiä, kuulla heidän tarinoitaan ja toiveitaan. Se oli aina tärkeä muistutus minulle siitä, miksi politiikalla on väliä. Politiikka on ihmisiä varten.”

Toivakka on ollut kansanedustaja vuodesta 2007. Hän oli eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok.) hallituksessa sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa.

“Tällä kaudella on välillä tuntunut, että moni poliitikko viihtyy liikaa vain omassa kuplassaan. Omat ajatukset ovat oikeita eikä erilaisia mielipiteitä suvaita. Väärinymmärtäminen on suosittua koska räväkällä mielipiteellä pääsee otsikoihin ja saa klikkauksia. Politiikassa on aiempaa enemmän lyhytnäköisyyttä ja aggressiivisuutta. Mielessä on seuraavat vaalit, puolueen kannatus ja oma pärjääminen vaaleissa; paljon itsekkyyttä, joka ajaa ohi yhteisten tavoitteiden ja suomalaisten edun.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE