Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ex-ministeri: “Paavo Väyrynen keskustan johtoon”

Entinen ministeri ja kansanedustaja Heimo Linna kannattaa Paavo Väyrystä keskustan seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Demokraatti

Demokraatti

Keskisuomalaisen julkaisemassa mielipidekirjoituksessa entinen maa- ja metsätalousministeri Linna kertoo olevansa sotaveteraanina erittäin kiitollinen Juha Sipilän ilmoituksesta luopua tämän vuoden syyskuun 7. päivänä pidettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa keskustan puheenjohtajan tehtävistä.

“Tällä ”tulos tai ulos” -sanonnalla Juha Sipilä on tullut tunnetuksi, ja nyt hän on todistanut rehellisyytensä, kun hän soveltaa sanaansa myöskin itseensä, kun pidetyt eduskuntavaalit eivät menneet hänen toivomallaan tavalla”, Linna kirjoittaa.

Linnan mukaan Suomen tulevaisuuden kannalta ylivoimaisesti paras ratkaisu olisi se, että keskusta nostaisi puheenjohtajakseen kunniapuheenjohtajansa Väyrysen.

“Olen varma, että jos Väyrynen valitaan keskustan puheenjohtajaksi, se välittömästi nostaa keskustan kannatusta. Sillä kaikkien mielipidemittausten mukaan noin 60 % suomalaisista on aina vastustanut sotilasliitto Natoon liittymistä.”

“Kun keskusta nostaa kunniapuheenjohtajansa Paavo Väyrysen puheenjohtajakseen, samalla hetkellä Suomen harjoittaman ulkopolitiikan luonne alkaa muuttua ja keskusta alkaa palaamaan juurilleen.”

Linnan mukaan Väyrysen nosto keskustan johtoon tarkoittaisi samalla avausta myös seuraaviin presidentinvaaleihin.

Lisää aiheesta

“Kun seuraavissa presidentinvaaleissa Sauli Niinistö luopuu tehtävästään, ei sen jälkeen Suomesta löydy pätevämpää henkilöä presidentin paikalta kuin Paavo Väyrynen on.”

Väyrynen on tällä hetkellä Tähtiliikkeen puheenjohtaja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE