Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ex-ministeriltä suorat sanat: “Kansalaisten luukut lisääntyvät ja kansanvalta karkaa pakkoyhtiöihin”

Kansanedustaja, entinen peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) kirjoittaa blogissaan eilisestä eduskunnan sote-keskustelusta.

Huovisen mukaan keskustelussa esitettiin hyviä kysymyksiä ja ymmärrettäviä huolia uudistukseen liittyen.

—Näitä esittivät niin opposition kuin hallituspuolueidenkin edustajat. Nämä huolet on nyt otettava vakavasti, vaatii Huovinen.

Huovisen mukaan keskiössä pitäisi olla uudistukselle alun perin asetetut tavoitteet, joista vallitsee laaja yhteisymmärrys. Nyt näyttää Huovisen mukaan siltä, että pääosan tässä uudistuksessa ovat ottaneet kuitenkin aivan muut tavoitteet, kuten yritysten markkina-aseman parantaminen.

— Sote tarvitaan, mutta ei mikä tahansa sote.  Nyt toteutetaan jättimäinen uudistus kovalla kiireellä, koska nähtiin historiallinen mahdollisuus viedä tämä poliittisesti läpi. Vaikeaa on silti ymmärtää, miksi keskustalaiset haluavat puumerkkinsä tähän uudistukseen.

Esitetyllä mallilla lisääntyvien toimijoiden viidakkoa on tavattoman vaikea, ellei mahdotonta hallita ja ohjata.

Huovinen korostaa, että kaikkien näkökulmasta täydellistä sote-ratkaisua ei ole olemassakaan. Nyt kuitenkin kritiikki on ollut poikkeuksellisen rajua.

Lisää aiheesta

— Jaan asiantuntijoiden huolen siitä, että kun saumattomat palveluketjut eivät toteudu, muutkin tavoitteet murenevat – yksi kerrallaan. Huolena nyt on nimenomaan se, että esitetyllä mallilla lisääntyvien toimijoiden viidakkoa on tavattoman vaikea, ellei mahdotonta hallita ja ohjata. Tämä voi johtaa arvaamattomaan kustannusten nousuun. Lisäksi kansalaisten luukut lisääntyvät ja kansanvalta karkaa pakkoyhtiöihin.

Huovisen mielestä hallituspuolueilla tulisi olla valmius isoihinkin muutoksiin eduskuntakäsittelyn aikana, jotta uudistuksen riskit voidaan minimoida eikä hukata hyvinvointiyhteiskuntamme keskeisiä, toimivia osia, Huovinen varoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE