Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Ex-oikeusministerin entinen erityisavustaja syytteeseen lahjuksesta – Mäkinen: “Lainaan ei liity mitään sopimatonta”

Entisen oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) entistä erityisavustajaa Tapani Mäkistä (kok.) (kuvassa) vastaan nostettuja syytteitä käsitellään tänään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Mäkistä syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syytteet liittyvät Mäkisen toimintaan Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Lisäksi kaksi tuusulalaista yrittäjää on saanut syytteet törkeästä lahjuksen antamisesta. Syyttäjä on aiemmin kertonut, että rikosepäilyt liittyvät Vantaan kaupunginhallituksessa käsiteltyihin etuosto-oikeusasioihin. Tapahtumat ajoittuvat alkuvuoteen 2015.

Pitkän linjan kokoomuspoliitikko Mäkinen toimi kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuosina 2009–2017.

Syytetyt ovat kiistäneet rikosepäilyt. Mäkinen kirjoitti taannoin Facebookissa, että on aina toiminut luottamustehtävissään laillisesti.

– Syytteen nostamisen perusteena on vanhoilta tuttavilta saatu tavanomainen laina, jonka olen maksanut takaisin aikanaan laaditun velkakirjan ehtojen mukaisesti. Laina ei liity millään tavoin asemaani tai tehtäviini Vantaan kaupungin luottamushenkilönä, jossa tehtävässä olen toiminut laillisesti ja johdonmukaisesti. Lainaan ei liity mitään sopimatonta saati rikollista, Mäkinen kirjoitti.

Mäkinen on myös entinen kokoomuksen kansanedustaja.

Lisää aiheesta

Tapani Mäkinen nimitettiin kesällä 2017 silloisen oikeusministerin Antti Häkkäsen erityisavustajaksi. Häkkänen oli oikeusministerinä Juha Sipilän (kesk.) johtamassa hallituksessa hallituskauden loppupuoliskolla eli vuosina 2017–2019.

Mäkinen jätti tehtävänsä Häkkäsen erityisavustajana huhtikuussa 2018, kun poliisi oli aloittanut esitutkinnan lahjontaepäilyistä. Hän luopui myös luottamustoimistaan, joita hänellä oli Vantaan kaupungissa.

Mäkinen oli viime kuntavaalien jälkeen valittu muun muassa Vantaan kaupunginvaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.

Mäkinen on myös entinen kokoomuksen kansanedustaja. Hän istui eduskunnassa vuosina 2003–2004 sekä 2007–2015.

Tänään käräjäoikeudessa pidetään valmisteluistunto. Sen tarkoituksena on muun muassa selvittää, mitkä seikat ovat riidattomia eli mistä asioista ei tarvita todistelua. Syytetyt eivät välttämättä saavu itse paikalle valmisteluistuntoon. Jutun pääkäsittely on myöhemmin keväällä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE