Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ex-opetusministeri Jukka Gustafsson: ”Vapaata sivistystyötä tarvitaan juuri nyt, kun elämme epävakaita aikoja”

Jukka-Pekka Flander / SDP
Tamperelainen kansanedustaja Jukka Gustafssonin (sd.) mukaan henkistä kasvua rakentavalle sivistystyölle on tarvetta kaikilla koulutustasoilla.

Kansanedustaja Jukka Gustafsson (sd.) muistuttaa, että yli miljoonaa suomalaista koskettava vapaa sivistystyö on suuri yhteiskunnallinen voimavara.

Demokraatti

Demokraatti

– Vapaata sivistystyötä tarvitaan juuri nyt, kun elämme epävakaita aikoja. Vihapuhe, puutteellinen medialukutaito, henkinen pahoinvointi ja tulevaisuuden usko on monilla koetuksella. Yhteiskunnalliselle eheydelle ja aktiiviselle kansalaisuudelle ja henkistä kasvua rakentavalle sivistystyölle on tarvetta kaikilla koulutustasoilla, Gustafsson muistuttaa.

Gustafssonin mukaan eduskunnan on lunastettava lupaukset, jotka se antoi hyväksyessään koulutuspoliittisen selonteon.

Entinen opetusministeri, sivistysvaliokunnan jäsen ja kansanopiston rehtorinakin (Metallityöväen Murikka-opisto, 1976-1987) toiminut Gustafsson puhui aiheesta tiistaina Kansanopistopäivillä Varalan urheiluopistolla Tampereella.

– Koulutusjärjestelmä on luotu sivistyksen tavoitteluun yksilön ja yhteiskunnan tasolla. Sivistys on osa ihmisyyttä siinä missä ihmisoikeudet määrittävät demokratiaa. Iloitsen tästä sivistysvaliokunnan muotoilusta, joka syvensi sivistyksen merkitystä koulutuksen päämääränä koulutuspoliittisessa selonteossa. Uskon, että tämä sopii erityisen hyvin kansanopistoväelle, Gustafsson sanoi.

Gustafssonin mukaan on tärkeää, että jo vuoden 2023 budjetissa vapaan sivistystyön rahoitusta kehitetään ennakoivasti, jotta oppilaitoksen ylläpitäjät voivat kehittää koulutustoimintaansa kestävästi ja pitkäjänteisesti. Hänen mukaansa tarvitaan ennakoiva rahoitusjärjestelmä, joka huomioi perusrahoituksen suoritteiden lisäksi uudet yhteiskunnalliset tehtävät.

– Kannan suurta huolta siitä, että esimerkiksi ikääntyneiden ihmisten sivistykselliset oikeudet eivät toteudu, hän sanoi.

– Ikääntymiseen ja vanhuuteen varautumisen kansalaistaitojen edistäminen ja ikääntyneiden ihmisten digitaitojen opettaminen ja vahvistaminen on turvattava perustuslakimme hengessä, Gustafsson vaatii.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE