Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ex-peruspalveluministeri: Hallitus kääri soten liian kauniiseen lahjapaperiin

Kansanedustaja Maria Guzenina (sd.) sanoo hallituksen käärineen sote-pakettinsa liian kauniiseen joululahjakääreeseen.

Entistä peruspalveluministeriä, kansanedustaja Maria Guzeninaa (sd.) arveluttaa hallituksen soteuudistuksen aikataulu.

– Hallitus tietenkin lupasi lakiesitykset ennen joulunpyhiä. Mutta että esitykset menivät näin liki joulua, arveluttaa. Eduskunta ei ole edes koolla, jotta se pääsisi keskustelemaan, Maria Guzenina sanoo Demokraatille.

– Eikä kansalaisille jää aikaa pohtia uudistuksen sisältöä sen enempää.

– Tuntuu, että hallitus on käärinyt uudistuksen liian kiiltävään joulupaperiin. Mikä motiivi hallituksella oli tuoda esitykset näin lähellä aattoa? Guzenina kysyy.

Hänelle itselleen on jäänyt käsitys, että hallitus antoi todella hienon joululahjan yksityisille palveluntarjoajille.

– Tämä on liian suuri ja  tärkeä asia tuoda esille juuri joulunpyhiksi, Guzenina sanoo.

– Julkinen sektori ollut hyvä toimija. Terveysmenomme ovat paljon pienemmät kuin esimerkiksi vakuutuksiin perustuva USA:n järjestelmä. Mutta julkisen sektorin pitäisi olla vahva, jotta se toimisi vielä itsenäisyytemme seuraavatkin sata vuotta, Guzenina sanoo.

Lisää aiheesta

Hän peräänkuuluttaa terveydenhuollolta tasa-arvoisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Hän näkee myös paljon uhkia, kuten kustannusten kohoamisen, vaikka säästöjä luvataan, Guzenina sanoo.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE