Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ex-presidentti Bush: ”Olemme epäonnistuneet järkyttävällä tavalla” – Yhdysvalloissa protestit jatkuivat pääosin rauhanomaisina

Mielenosoitukset jatkuivat kymmenissä Yhdysvaltain kaupungeissa läpi tiistain paikallista aikaa. Protestit ovat pysyneet pääosin rauhanomaisina, mutta useissa kaupungeissa oli jälleen asetettu illaksi ja yöksi ulkonaliikkumiskieltoja. New Yorkissa sattui myöhään illalla yhteenottoja ja ryöstelyä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

New Yorkin pormestari Bill de Blasio aikaisti tiistaina ulkonaliikkumiskiellon jo iltakahdeksaan, kun maanantaina kielto oli alkanut yhdeltätoista, kertoo New York Times.

Ulkonaliikkumiskieltojen tarkoituksena on lieventää jokaöisiä yhteenottoja poliisin ja mellakoitsijoiden välillä sekä vähentää ryöstelyä. Suuressa osassa Manhattania on kielletty myös ei-välttämätön autoliikenne yön aikana.

Ulkonaliikkumiskiellon astuttua voimaan moni pysyi New Yorkissa kaduilla, ja Chelsean alueella Manhattanilla protestoijat ottivat yhteen poliisin kanssa. Manhattanilla ryösteltiin myös kauppoja CNN:n mukaan.

Manhattanin ja Brooklynin yhdistävällä Manhattan Bridge -sillalla sattui illalla jännitteinen tilanne, kun suuri joukko mielenosoittajia jäi sillalle jumiin. Mielenosoittajia oli palaamassa Brooklynista Manhattanille, mutta poliisi oli tukkinut sillan Manhattanin puoleisen pään. Jotkut yrittivät kääntyä ja palata Brooklyniin, mutta poliisi oli tukkinut tien myös siellä.

Lopulta poliisi päästi mielenosoittajat pois sillalta.

Washingtonissa osoitettiin illansuussa mieltä muun muassa Abraham Lincolnin muistomerkillä, jonne kokoontui satoja protestoijia. Mielenosoitus päättyi, kun ulkonaliikkumiskielto astui voimaan seitsemältä.

Lisää aiheesta

Lafayetten puistossa lähellä Valkoista taloa oli kuitenkin vielä iltayhdeksän jälkeen satoja mielenosoittajia. Tilanne pysyi pääkaupungissa kuitenkin rauhallisempana kuin muutama aiempana yönä, ja kymmenen jälkeen suuri osa mielenosoittajista oli poistumassa paikalta.

Laskuvarjojoukot valmiudessa

Vaikka valtaosa mielenosoituksista on ollut rauhanomaisia, on ympäri maata nähty myös paljon väkivaltaisiksi äityneitä mellakoita, vandalismia ja ryöstelyä. Wall Street Journalin mukaan kansalliskaarti on kutsuttu poliisin avuksi pitämään järjestystä 28 osavaltiossa.

Presidentti Donald Trump uhkasi maanantaina kutsuvansa armeijan panemaan mellakoitsijat kuriin, jos osavaltiot eivät siihen pysty.

Osavaltioiden kohdalla presidentillä ei ole suoraa valtaa lähettää asevoimia pitämään järjestystä, mutta koska pääkaupunki Washington ei kuulu mihinkään osavaltioon, on presidentillä siellä laajemmat valtuudet järjestyksenpitoon. Trump uhkasikin maanantain puheessaan lähettää pääkaupungin kaduille tuhansia sotilaita.

Guardian kertoi tiistai-iltana, että puolustusministeriölähteiden mukaan armeijan laskuvarjodivisioona on siirretty tukikohdastaan Pohjois-Carolinasta Andrewsin lentotukikohtaan Washingtonin laitamille. Tukikohdassa on valmiudessa 700 laskuvarjojoukkojen sotilasta.

Lähteiden mukaan 1 400 sotilasta lisää voidaan mobilisoida tunnin sisällä. Sotilaat ovat aseistettuja, ja heillä on mellakkavarusteet.

Trump vaikutti hehkuttavan Twitterissä uhkauksensa vaikutusta mellakointiin Washingtonissa.

– Washington DC oli maailman turvallisin paikka viime yönä! presidentti tviittasi.

“Amerikan on aika tarkastella traagisia epäonnistumisiaan.”

Mielenosoitukset alkoivat Yhdysvalloissa viime viikon alussa, kun musta mies kuoli Minneapolisissa poliisin väkivaltaisessa pidätystilanteessa. George Floydin ruumiinavaus paljasti, että kuoleman syynä oli poliisin aiheuttama tukehtuminen.

Tapaus aiheutti laajaa suuttumusta, sillä poliisiväkivalta afroamerikkalaisia kohtaan on ollut herkkä aihe jo pitkään.
Moni poliitikko, julkisuuden henkilö ja urheilija ympäri maailman on ottanut viimeisen viikon aikana kantaa Yhdysvalloissa esiintyvään rasistiseen väkivaltaan, ja tiistaina äänensä liitti kuoroon myös Yhdysvaltain entinen presidentti George W. Bush.

– Olemme epäonnistuneet järkyttävällä tavalla, kun monia afroamerikkalaisia, etenkin nuoria afroamerikkalaisia miehiä, ahdistellaan ja uhkaillaan heidän omassa maassaan, Bush sanoi lausunnossaan uutistoimisto AFP:n mukaan.

– Tämä tragedia, joka on osa pitkää samanlaisten tragedioiden sarjaa, herättää jo pitkään vastausta kaivanneen kysymyksen: kuinka me lopetamme rakenteellisen rasismin yhteiskunnassamme? Amerikan on aika tarkastella traagisia epäonnistumisiaan.

Bush oli presidenttinä vuosina 2001–2009. Vaikka hän on Trumpin tavoin republikaani, eivät presidenttien välit ole erityisen lämpimät. Bush ei ole kritisoinut Trumpia suoraan, mutta on antanut ex-presidentille tyypillisiä sovittelevia lausuntoja, joihin Trump on usein suhtautunut happamasti.

Bush sanoi lausunnossaan, että on kuunneltava niiden ääntä, jotka kokevat surua ja tuskaa.

– Ne, jotka pyrkivät hiljentämään tuollaiset äänet, eivät ymmärrä Amerikan merkitystä, tai kuinka siitä tulee parempi paikka.

STT–Anssi Rulamo

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE