Ex-urheilija opastaa hallitusta: ”Kyse on vain poliittisesta tahdosta”

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo antaa hallitukselle risuja ja ruusuja ammattiurheilijoille annettujen lupausten pitämisessä.

Tänään lähetekeskustelussa oleva esitys urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvan vahvistamisesta on entisen jääkiekkomaalivahdin mukaan hyvä alku. Sen sijaan alun perin samaan pakettiin kuuluneen vanhuudenturvapaketin viivästyminen on pettymys.

Wallinheimo vetoaa asian valmistelusta vastuussa olevaan peruspalveluministeri Hanna Mäntylään (ps.) vanhuudenturvapaketin keskeisen osan eli urheilijoille suunnitellun eläkekassan edistämiseksi.

– On ymmärrettävää, että ministeriön käytettävissä olevat resurssit käytetään kärkihankkeiden edistämiseen. Yhtä lailla on totta, että urheilijoiden eläketurvan järjestäminen ehdotetulla uudella tavalla edellyttäisi asianmukaista ja perusteellista valmisteluprosessia ministeriössä. Silti kyse on vain poliittisesta tahdosta. Jos halua löytyy, silloin löytyy varmasti myös välineet korjata puutteet, Wallinheimo linjaa.

Wallinheimo pitää myös takaiskuna sitä, että keskustelut ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan ulottamisesta myös ammatikseen urheileviin ei ole viime aikoina edennyt. Syynä tähän on uudistuksen tuomat kustannukset.

– On selvää, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulottaminen urheilijoihin ei olisi ilmaista, mutta siitä tulisi edes avoimesti puhua. Esimerkiksi monelle urheiluammattilaiselle tämä järjestelmä toisi lisää turvaa uran ja elämän muutostilanteissa, Wallinheimo päättää.

Lehdet: ”Sen voin sanoa, että Soinin vastaehdokkaaksi en lähde”, ilmoittaa ps-ryhmyri

Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho harkitsee asettuvansa puolueensa puheenjohtajaehdokkaaksi, uutisoivat Ilkka ja Pohjalainen.

Terho ei lehtien mukaan kuitenkaan halua haastaa puolueen nykyistä puheenjohtajaa Timo Soinia, joten Terho odottaa ensin, mitä Soini aikoo tehdä.

– Kilpailevia ehdokkaita ei ole ensi kesäkuun puoluekokoukseen ilmaantunut. Minäkin odotan puheenjohtajan ratkaisua, mutta sen voin sanoa, että Soinin vastaehdokkaaksi en lähde. Jos tilanne muuttuu, harkitsen asiaa, Terho sanoi perussuomalaisten piirikokouksessa Vaasassa.

Soini on aiemmin sanonut, että kertoo jatkosuunnitelmistaan ”kevään korvalla”.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

SK: Sipilä lentää virkamatkoja yksityiskoneella, ohjaa konetta itse ja maksaa viulut — ”Kyseessä on ollut poikkeuksellinen järjestely”

Kuva: lehtikuva / timo heikkala

Suomen Kuvalehti kertoo, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on tehnyt osan virkamatkoistaan lentämällä. Pelkkä lentäminen ei ole ollenkaan poikkeuksellista, mutta se on, että Sipilä on lentänyt konetta itse.

Sipilä on tehnyt pääministerikaudellaan kaikkiaan neljätoista tällaista virkamatkaa yksityiskoneella. Valtiolle se ei ole maksanut senttiäkään.

— Hän on maksanut itse kaikki kulut. Me emme tiedä sen tarkemmin yksityiskohtia, eikä niistä ole asiakirjojakaan. Tämä vertautuu siihen, että virkamies käyttää omaa autoaan, aliovaltiosihteeri Timo Lankinen sanoo SK:lle.

Sipilän erityisavustajan Riina Nevamäen mukaan kyseessä on poikkeuksellinen järjestely, joka ei ole kuitenkaan laiton. Sipilän ohjaaman koneen kyydissä on ollut esimerkiksi liikenneministeri Anne Berner (kesk.).

AVAINSANAT

”On aivan sama, johtaako demareita Rinne, Harakka tai Tuppurainen — demarit yrittävät tankata dieselautoa bensalla”

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Kari Hulkko

SDP:n entisen puoluesihteerin Mikael Jungnerin mielestä on ”aivan sama”, johtaako demareita ensi vuodesta Antti Rinne, Timo Harakka tai Tytti Tuppurainen. Kolmikosta puheenjohtaja Rinne on kertonut tavoittelevansa jatkokautta puolueen johdossa. Harakan ja Tuppuraisen aikeista ei ole vielä varmuutta.

Jungnerin mukaan SDPn menestys alkaa vasta silloin, kun joku ymmärtää, että ”olemme siirtyneet vuorovaikutuksen aikaan, ja saa toverit puhuttua mukaan uudenlaiseen tapaan ajatella”.

”Hassua sinänsä, että vuorovaikutuksen työkalut (joukkoistaminen, jakamistalous, kasvuyrittäjyys, meritokratia, yhteiskuntavastuu, sosiaalinen media) ovat pohjimmiltaan hyvin sosialidemokraattisia työkaluja. Silti demarit karsastavat niitä, todennäköisesti siksi, koska he ovat menettäneet otteensa sekä nuorisoon että samalla myös uudistusajatteluun.”

Entisen kansanedustajan väitteen mukaan sosiaalidemokraatit hakevat ratkaisua yhteiskunnan ongelmiin prosesseista, vaikka ratkaisut löytyisivät vuorovaikutuksesta.

”Kiteytetysti äänestäjät jakavat demareiden arvot, mutta ovat nähneet käytännössä aivan liian monta kertaa. että valtaan päästessäänkään demareiden työkalut (prosessit) eivät toimi.”

Jungner vertaa, että demarit yrittävät tankata dieselautoa bensalla.

”Joka kerta kun auto joutuu korjaamolle demarit väittävät että syy ongelmiin on siinä, että he eivät ole osanneet argumentoida bensan siunauksellisuutta oikein tai että he eivät usko bensaan riittävästi.”

Keskustelua aiheesta

Keskustan kansanedustajan luottamus Yleen ei horju: ”100 %”

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnän mukaan sananvapaus on yksi demokratian korkeimmista arvoista, ja riippumaton media on yksi tämän arvon mahdollistajista.

Kärnä ottaa osaa ajankohtaiseen Yle-keskusteluun Facebook-tilillään.

— Yle on koko kansan radio eikä sitä ohjata poliittisesti. Onkin sääli, että usein katsomme Ylen toimintaa varsin yksisilmäisesti. Huomaamme vain oman ajatusmaailmamme vastaiset asiat, emmekä niitä juttuja, jotka tukevat omaa ajatteluamme.

Kärnän mukaan jutut eivät voi olla aina sellaisia, että ne miellyttäisivät.

— Jos ne olisivat, niin eikö juuri silloin pitäisi huolestua?

Kärnä kirjoittaa, että luottamuksensa suomalaiseen mediaan ja Yleisradioon on 100 prosenttia.

AVAINSANAT

Täyslaidallinen Juha Sipilälle — ”Töpeksinyt totaalisesti median ja etenkin Ylen kanssa”

Kuva: Timo Sparf

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi lauantaina Rovaniemellä, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on töpeksinyt totaalisesti median ja etenkin Yleisradion kanssa.

Pohjolan Sanomat ja Lapin Kansa kertovat, että Rinteen mielestä Sipilän parinkymmenen sähköpostin palaute Ylen jutusta on herättänyt ison epäilyksen, että hallituksen taholta on kovasti pyritty vaikuttamaan siihen, miten Yle saa asioista kertoa.

– Tässä on vielä taustalla se, voiko hallitus kiristää Yleisradiota hallituksen budjetin kautta.

Rinne opasti, että poliittisille johtajille tulee aina arvostelua ja sitä pitää sietää.

– Jos ajattelen millaista mediakohtelua minäkin olen kokenut tämän kahden ja puolen vuoden aikana SDP:n puheenjohtajana, saisin olla koko aika ilmoittamassa, että tuo toimittaja ei minulle sovi, hän sanoi.

AVAINSANAT