Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

Exit-ryhmän vetäjältä radikaali ehdotus velkakriisin hoitoon – EKP:lta helikopterirahaa kaikille jäsenmaille

Taloustieteilijä, professori Vesa Vihriälä esittää helikopterirahaa pelastukseksi koronapandemian vuoksi vauhdilla velkaantuville EU:n jäsenmaille.

Simo Alastalo

Vihriälä toteaa talouspolitiikan tutkimuskeskuksen Vox.eu-portaalissa kirjoittamassaan artikkelissa, että käytännössä rahan jakaisi kaikille EU-maille Euroopan keskuspankki EKP antamalla velkoja anteeksi.

– EKP:lla on paljon valtioiden joukkovelkakirjalainoja, jotka voitaisiin muuttaa suurin piirtein maan kokoon eli pääoma-avaimeen suhteutettuna ikuisesti nollakorolle. Käytännössä velat annettaisiin anteeksi. Se olisi rahapoliittinen kevennystoimi, joka varmistaisi sen, ettei velkoja eikä niihin liittyviä korkoja tarvitsisi maksaa, Vihriälä sanoo.

Suomen tapauksessa tämä tarkoittaisi Vihriälän mukaan sitä, että yli 60 prosenttia BKT:sta oleva valtion velka putoaisi 40 prosenttiin. Vihriälä myöntää ajatuksensa epäortodoksisuuden. Tätä ei ole tarkoitettu pohdittavaksi normaalioloissa.

– Nyt ei olla normaalioloissa, hän lisää.

– Tämä ei ole mikään taikatemppu, mutta välitön taakka velan hoidosta lykkääntyisi tuonnemmaksi. Samalla tulisi todennäköisesti inflaatiota, joka vähentäisi osaltaan reaalista velkataakkaa.

Inflaatio pysyisi Vihriälän mukaan aisoissa EKP:n ansiosta.

Matkassa on mutkana muun muassa perussopimuksessa EKP:lta kielletty valtionrahoitus. Vihriälän mukaan EKP kuitenkin saavuttaisi samalla hintavakaustavoitteensa, joka on korkeamman tason tavoite kuin valtionrahoituskielto.

– Jos se tehdään suhteessa pääoma-avaimiin, se ei merkitsisi tulonsiirtoja jäsenmaiden kesken. ”No bailout” pysyisi voimassa eivätkä jäsenvaltiot ottaisi eksplisiittistä vastuuta toistensa veloista.

Vihriälä epäilee, että muutos edellyttäisi samantyyppistä perussopimuksen muutosta kuin Euroopan vakausmekanismin (EVM) luominen. Jäsenmaiden päätöksen pitäisi olla yksimielinen ja sitä ennen asia tulisi esimerkiksi Suomessa siunata eduskunnassa.

– Minulla ei ole mitään illuusioita, että tämä tulisi hyväksytyksi. Siihen liittyy varmasti isoja poliittisia ongelmia ja varmasti myös taloudellisia riskejä. Heitin tämän keskuteluun, koska kun esimerkiksi Italian auttamisesta puhutaan EVM:n ja budjetin kautta, näperrellään vähän liian pienten ajatusten kanssa.

– Muiden velkataakan ottaminen yhteisesti kannettavaksi eurobondien kautta on poliittisesti kuollut ajatus, joka ei tule saamaan tukea, tässä ei tarvitsisi mennä semmoiseen.

Vihriälä johtaa valtiovarainministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön asettamaa asiantuntijaryhmää, joka arvioi koronakriisin valtion taloudelle aiheuttamien vaurioiden korjaamista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE