Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Fab Four piirsi syvän jäljen myös suomalaiseen kulttuurihistoriaan

Mikko Vienosen ja Juha Niemen yhteisen opuksen koko nimi antaa vähän harhaanjohtavan kuvan – ikään kuin Beatles olisi joskus käynyt Suomessa. Itse kirjassa ei tälläistä toki väitetäkään, vaan tekijät ovat pyrkineet kartoittamaan maailman kuuluisimman yhtyeen vaikutusta Suomen kulttuuriin ja populaarikulttuuriin, musiikkiin, muotiin, ja asenteisiin ja ajattelutapoihin yleisemminkin.

Kirjasta käy heti ilmi, että valtavasta vaikutuksestaan ja tärkeydestään huolimatta Beatles oli vain yksi tekijä niissä muutoksissa, jotka 1960-luvulla haastoivat ja mullistivat vallitsevan kulttuurin ja yhteiskunnan.

Yksi tärkeimpiä näistä tekijöistä olivat nuorisolle suunnatut lehdet. Vuonna 1955 perustettu Ajan sävel oli jo vanhanaikainen, ja pian sen korvasivat vauhdikkaammat Iskelmä, Stump, Intro, ja ennen kaikkea Suosikki, jonka Jyrki Hämäläinen nosti – faktat usein vetävillä tarinoilla korvaamalla – 60-luvulla maan johtavaksi nuortenlehdeksi.

Valtalehti ensin ehti

Hieman paradoksaalisesti ensimmäisen varsinaisen lehtijutun Beatlesista julkaisi meillä kuitenkin valtalehti Helsingin Sanomat, asialla oli nuoren polven ennakkoluuloton toimittaja Maarit Niiniluoto. Suosikkia piti asemissaan Isto Lysmä, joka hallitsi juorut ja liioittelun, mutta jolle uusi pitkätukkaisten nuorten rautalankamusiikki oli vierasta ja vastenmielistä.

Se varsinainen Beatlesin vihamies Suomessa oli muuten  jazzia harrastanut Jaakko Jahnukainen, jonka monet muistavat MTV:n Levyraadin ensimmäisenä juontajana.

KIRJAT

Mikko Vienonen – Juha Niemi:
Yeah! Yeah! Tässä me tulemme – Beatles Suomessa
Teos 2017

Paradoksi on myös se, että yhtyeen läpimurron Suomessa aiheutti vuonna 1963 julkaistu räjähtävän energinen “Twist And Shout”, joka ei ollut Beatlesin oma sävellys. Tosin kaikkien aikojen Suomessa menestynein Beatles-laulu on samana vuonna ilmestynyt Lennonin-McCartney-kaksikon ikivihreä “All My Loving”.

Lieveilmiönä yhtyeen varjolla alettiin meilläkin myydä kaikenlaista krääsää Beatles-purukumista lähtien. Fan club tietysti perustettiin ja sitä veti itsekin laulajana myöhemmin tunnettu Irina Milan.

Vuoden 1967 hipit ja psykedeeliset huumeet ja Paul McCartneyn positiiviset kommentit LSD:stä eivät miellyttäneet suomalaisiakaan faneja, ja Beatlesin kaikkialla maailmassa kanonisoitu albumi “Sgt. Pepper`s Lonely Hearts Club Band” kolahti monille vasta useamman kuuntelun jälkeen. Sitä vastoin -68 julkaistu niin sanottu “White Album” ja 69 ilmestynyt “Abbey Road”, joissa yhtye palasi maanläheisimmille juurilleen, pamahtivat suoraan listojen ykkössijoille.

Kilpailijoita, kopioijia, seuraajia

Beatlesien tähti alkoi himmetä vuosikymmenen loppua lähestyessä. Yksi tärkeä tekijä oli se, että psykedeelisen vallankumouksen myötä uusia yhtyeitä alkoi ilmestyä haastamaan ja horjuttamaan Fab Fourin asemaa: Jimi Hendrix, Cream, Doors, Procol Harum, CCR sekä tietysti oman tyylinsä löytänyt Rolling Stones nousivat listoilla raketin tavoin. Myös suomalainen iskelmä Dannyn, Kirkan, Tapani Kansan ja Fredin johdolla alkoi viedä tilaa Beatlesilta – tosin aika monet näiden esittämistä lauluista olivat Lennon-McCartney-käännöksiä.

Beatlesien laulut menestyvätkin meillä hyvin muiden, sekä ulkomaisten että suomalaisten, artistien ja yhtyeiden tulkintoina. Esimerkiksi “Ob-La-Di, Ob-La-da” ei noussut Beatlesin versiona listaojen kärkeen, siitä tehdyistä muiden versioista peräti neljä pääsi top-kymppiin. Ja vaikka esimerkiksi Beatlesin myöhäisimmän tuotannon iso hitti “Get Back” nousi Suomen listalla korkeimmillaan vain neljänneksi, Mary Hopkinin esittämä Lennon-McCartney-sävellys “Goodbye” nousi ykköseksi.

Kirjassa noteerataan myös Suomen rock-taivaalle noussut varhainen tähdenlento, vuonna 1967 perustettu ja seuraavana vuonna hajonnut yhtye Blues Section, jota on joskus jopa Suomen Beatlesiksi kutsuttu. Sen johtohahmon Jim Pembroken sävellyksistä monet vetävät melodisuudessa vertoja Beatlesin parhaille hengentuotteille. Blues Sectionia seurannut Wigwam meni vieläkin pitemmälle, ja innokkaimmat täkäläiset pilvilinnojen rakentelijat kaavailivat yhtyeestä uutta Beatlesia yhtyeen yrittäessä avata ovia myös brittimarkkinoilla.

Aikalaiset äänessä

Parhaita puolia Yeah! Yeah! -kirjassa on, että ääneen haastatteluissa pääsevät aikalaiset, erityisesti muusikot Pepe Willbergistä Hasse Walliin. He kuvailevat varsin elävästi sitä, mitä heidän tajuntansa muuttui tai räjähti, kun he kohtasivat Beatlesin musiikin ensimmäistä kertaa tai yhtyeen jonkin uuden vaiheen, kuten Kersantti Pippurin.

Kirjan sujuvaa tarinointia täydentä faktaosaston tarkkuus ja perusteellisuus. Kirjan lopusta löytyy muun muassa tilastoliite, johon on koottu kaikki Beatlesin listasijoitukset ja suomennetut kappaleet esittäjineen.

Outoa sitä vastoin on, että Beatlesin suosiota ei verrata Rolling Stonesin vastaanottoon Suomessa; yhdessä kohdassa todetaan, että Rolling Stones pyydettiin esiintymään Porin Yyteriin vuonna 1965 vain, koska Beatlesiä ei saatu.

Pekka Wahlstedt

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE