Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Facebook sopi maksavansa viiden miljardin dollarin sakon Yhdysvalloissa

Facebook maksaa 4,5 miljardin euron sakon Yhdysvallloissa käyttäjien yksityisyyden loukkaamisesta.

Yhteisöpalvelu Facebook on sopinut maksavansa Yhdysvalloissa viiden miljardin dollarin eli noin 4,5 miljardin euron sakon käyttäjien yksityisyyden loukkaamisesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asiasta kertovat muun muassa Wall Street Journal ja Bloomberg.

Yhdysvaltojen liittovaltion kauppakomission (FTC) mukaan kyseessä on kaikkien aikojen suurin sakko kuluttajien yksityisyyden loukkaamisesta.

Kauppakomission kanssa tehty sopimus edellyttää, että Facebookin hallitukseen muodostetaan uusi, riippumaton valiokunta valvomaan yhtiön tietosuojakäytäntöjä.

Lisäksi Facebookin perustajan ja toimitusjohtajan Mark Zuckerbergin täytyy varmistaa, että yhtiö noudattaa uusia tietosuojarajoituksia.

Viisijäseninen kauppakomissio hyväksyi Facebookin viiden miljardin dollarin sakon äänin 3–2 republikaanienemmistön äänillä. Komission kaksi demokraattijäsentä pitivät sakkoa riittämättömänä ja katsoivat, että sopimus tuo liian vähän muutoksia käyttäjien tietojen keräämiseen ja hyödyntämiseen.

– Sopimuksen hyväksymisen sijaan meidän olisi mielestäni pitänyt aloittaa oikeusprosessi Mark Zuckerbergiä vastaan, sanoi komission demokraattijäsen Rebecca Kelly Slaughter WSJ:n mukaan.

Lisää aiheesta

Republikaanienemmistön mukaan Zuckerbergin haastaminen oikeuteen ei olisi ollut yleisen edun mukaista. Enemmistön mukaan sovintoratkaisu ratkaisee konkreettisia ongelmia sen sijaan, että turhautuneisuutta purettaisiin yksittäisiin ihmisiin.

Bloombergin mukaan sopimus kuitenkin muuttaa vain niukasti Facebookin tietojen keräämisen käytäntöjä, jotka ovat yhtiön liiketoimintamallin ytimessä.

Tutkinta alkoi yli vuosi sitten

FTC alkoi tutkia Facebookin toimia yli vuosi sitten, kun paljastui, että yritys oli luovuttanut luvattomasti kymmenien miljoonien käyttäjien tietoja brittiläiselle Cambridge Analytica -yhtiölle.

Vuodon jälkeen on paljastunut myös muita tapauksia, joissa Facebookia on syytetty palvelunsa käyttäjien yksityisyyden loukkaamisesta ja käyttäjätietojen suojelemisen laiminlyönneistä.

Yhdysvaltalaiset viestimet olivat kertoneet Facebookin saamasta jättisakosta jo puolitoista viikkoa sitten lähteidensä tietoihin perustuen.

Facebook itse ennakoi jo keväällä, että se voi joutua maksamaan jopa viiden miljardin dollarin sakon väärinkäytöksistään.

STT–IIRO-MATTI NIEMINEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE