Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Facebookin teknologiajohtaja vaihtuu

LEHTIKUVA / AFP Olivier Douliery

Sosiaalisen median jättiyhtiö Facebookin teknologiajohtaja vaihtuu. Yhtiössä 13 vuotta työskennellyt Mike Schroepfer, 46, jättää tehtävänsä ensi vuonna ja siirtyy osa-aikaiseen neuvonantajan rooliin, kertoo muun muassa Bloomberg.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Schroepfer on toiminut yhtiön teknologiajohtajana vuodesta 2013. Hänen lähtönsä on merkittävin johtajavaihdos Facebookissa moneen vuoteen, ja uutinen sai yhtiön osakkeen lievään laskuun jälkimarkkinoilla.

Tehtävässään Schroepfer on muun muassa johtanut yhtiön kehitystyötä tekoälyn saralla. Facebook käyttää tekoälyä esimerkiksi vihapuheen automaattiseen poistamiseen alustoiltaan, ja tässä asiassa yhtiöön kohdistuu paljon julkista painetta.

Schroepfer on ollut yksi yhtiön näkyvimmistä edustajista julkisuudessa.

Uudeksi teknologiajohtajaksi nousee Facebookin virtuaalitodellisuusosaston johtaja Andrew Bosworth, 39.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE