Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Farssi” – Päivystyssairaaloista ei vielä päätöstä – istunto jatkui pitkälle yöhön

Sosiaali- ja terveysvaliokunta äänesti maanantaina päivystysjärjestelmän muuttamista. Oppositio hävisi niukasti. Kuvassa Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Veronica Rehn-Kivi (r.) ja Tuula Haatainen (sd.).

Eduskunta ei päättänyt pitkälle aamuyölle jatkuneessa täysistunnossaan päivystyssairaaloista tai työttömien haastattelemisesta. Kumpikin asia oli yöllä käsittelyssä.

Päivystyssairaaloita koskeva hallituksen esitys poistettiin yöllä eduskunnan eilisen puolella alkaneen täysistunnon asialistalta. Varmaa tietoa siitä, milloin käsittelyä jatketaan, ei toistaiseksi ole.

Hallituksen esityksen mukaan Suomessa olisi 12 ympärivuorokautista laajan päivystyksen yksikköä, joissa olisi useiden erikoisalojen päivystys. Vaasa olisi menettämässä ympärivuorokautisen laajan päivystyksen sairaalan.

Vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen kutsui esitystä farssiksi sekä sisällön että menettelytapojen suhteen.

– On lainsäädännön ja eduskunnan arvoa alentavaa, että näin tärkeä asia käsitellään näin kiireellä, hän sanoi.

Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) ja Anneli Kiljunen (sd.) sanoivat esittävänsä lain hylkäämistä toisessa käsittelyssä. Kiljusen mukaan oppositiopuolueet pitävät uudistusta kokonaisuutena erittäin tarpeellisena ja merkittävänä, mutta asian kiirehtimiselle ei ole esimerkiksi budjettiin perustuvia syitä. Myös Sarkkinen kysyi, miksei päivystysuudistus voi odottaa sote-uudistusta.

Aamuyön tunteina puitiin lakia työvoima- ja yrityspalvelusta. Lakiesityksen mukaan ensi vuoden alusta lähtien työttömät haastatellaan kahden viikon kuluessa työttömäksi jäämisestä ja sen jälkeen kolmen kuukauden välein. Myöskään tästä asiasta ei päästy vielä äänestämään.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE